Poliisi epäilee: Kovassa humalassa autoillut mies sytytti tahallaan useita tulipaloja – pakomatka katkesi vasta piikkimattoon

Poliisi epäilee, että humalassa autoillut mies sytytti lauantaina useita tulipaloja Juankoskella Pohjois-Savossa. Poliisille ilmoitettiin hieman ennen puolta yhtätoista aamupäivällä epäillystä rattijuoposta, joka oli lähtenyt ajamaan autoa humalassa ja sekavassa tilassa.

Hieman ilmoituksen jälkeen poliisi sai tiedon, jonka mukaan mies oli ostanut Riistavedellä sijaitsevalta huoltoasemalta palavia nesteitä ja alkoholia. Ilmoituksen mukaan mies oli poistunut tämän jälkeen paikalta autollaan.

Useat poliisipartiot lähtivät etsimään autoa ja sen kuljettajaa, Poliisi sai puoli kahdeltatoista päivällä havainnon autosta Muuruvedellä. Kuljettaja ei suostunut pysähtymään, vaan lähti ajamaan poliisia pakoon Nilsiän suuntaan.

Miehen pako päättyi piikkimattoon parinkymmenen kilometrin jälkeen. Keski-ikäinen kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,7 promillea. Mies oli poliisin mukaan liikkeellä omalla autollaan.

Poliisi sai lähes yhtä aikaa miehen etsintöjen aikana ilmoituksia, joiden mukaan Juankosken alueella oli sytytetty tai yritetty sytyttää useita tulipaloja. Ilmoitusten mukaan sytyttäjäksi epäiltiin samaa miestä.

Poliisi epäilee, että mies sytytti palon kolmessa eri paikassa. Kahdessa tapauksessa miehen kohteena olivat asuinkäytössä olevat rakennukset ja kolmannessa piharakennus

Toinen asuinkäytössä olleista rakennuksista paloi kokonaan. Kahdessa muussa palossa omistajat saivat tulen taltutettua, ennen kuin palot ehtivät aiheuttaa suurempia vahinkoja. Myös henkilövahingoilta vältyttiin.

Poliisi otti miehen kiinni. Häntä epäillään tässä vaiheessa ainakin tuhotyöstä ja törkeästä rattijuopumuksesta. Poliisi jatkaa tapausten ja miehen motiivien selvittämistä.

Lue myös:

    Uusimmat