Mainos

Poliisi epäilee: 17-vuotias nuorukainen varasti lastensuojeluyksikön auton teräaseella uhaten ja kaahasi pakoon apuun rientäneiltä poliiseilta

Nuori mies ryösti teräaseella uhaten pakettiauton Lieksassa sijaitsevasta lastensuojeluyksiköstä maanantain vastaisena yönä, epäilee poliisi.

Poliisi sai hieman ennen yhtä yöllä ilmoituksen, jonka mukaan Lieksan kaupungin alueella olevassa lastensuojeluyksikössä oli tapahtunut ryöstö ja epäilty oli poistunut lastensuojeluyksikön omistamalla pakettiautolla paikalta.

Poliisipartion ajaessa kohteeseen kyseinen auto ajoi poliisipartiota vastaan Lieksan Viekin kylän kohdalla valtatie 73:lla. Poliisipartio yritti pysäyttää pakettiauton, mutta sen kuljettaja kiihdytti pakoon.

Takaa-ajo eteni Viekistä Nurmekseen ja Nurmeksesta edelleen kohti Kuopiota. Kovimmillaan pakenevan auton vauhti oli poliisin mukaan 150 kilometriä tunnissa. Lopulta kuljettaja pysäytti auton Rautavaaralla Hankamäen kohdalla.

Poliisi otti kiinni ajoneuvon kuljettajana toimineen 17-vuotiaan Joensuussa kirjoilla olevan nuoren miehen.

Nuorta miestä epäillään törkeästä ryöstöstä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tänään vanginnut epäillyn. Alle 18-vuotiaaseen kohdistunut vangitseminen on poliisin mukaan erittäin poikkeuksellinen pakkokeino.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja