Poliisi ei aloita esitutkintaa videosta, jolla näkyy Sanna Marin

Sanna Marin on kulkenut kohusta kohuun läpi kautensa – kokosimme yhteen tapaukset aamiaiskohusta bilettämiseen 2:45
Sanna Marin on kulkenut kohusta kohuun läpi kautensa – kokosimme yhteen tapaukset aamiaiskohusta bilettämiseen.

Helsingin poliisi kertoo saaneensa kolme rikosilmoitusta pääministeri Sanna Marinin (sd.) juhlimisvideosta ja sitä koskevista huume-epäilyistä. Rikosilmoitusten perusteella ei aloiteta esitutkintaa, sillä poliisin mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Rikosilmoitusten tekijät ovat poliisin mukaan esittäneet epäilyksiä siitä, että videolla sanottaisiin sana "jauhojengi" ja arvailleet, että asunnon pöydällä näkyisi huumausainetta.

Poliisi toteaa, että esitutkintakynnyksen ylittymistä koskevan arvioinnin pitää perustua konkreettisiin asioihin.

– Pelkkä väite tai erilaiset subjektiiviset epäilykset mahdollisesta rikoksesta eivät riitä esitutkintakynnyksen ylittymiseen, elleivät ne perustu johonkin objektiivisesti havaittavissa oleviin seikkoihin, päätöksessä todetaan.

Poliisin mukaan asiassa ei ole saatavissa mitään konkreettista näyttöä siitä, että asunnossa olisi ollut tai käytetty huumeita.

–  Julkisuudessa käydyssä keskustelussa on esitetty ainoastaan epämääräisiä ihmisten omiin kokemuksiin ja mielikuviin perustuvia näkemyksiä siitä, millaisessa yhteydessä sanaa "jauhojengi" käytettäisiin, tai esitetty eriasteisia arveluita siitä, onko asunnon pöydällä jotain huumausainetta ja jos on, niin mitä.

Poliisi kutsuu epäilyksiä huumeidenkäytöstä ylimalkaisiksi ja spekulatiivisiksi.

–  Edellä katsomillani perusteilla asiassa ei ole ilmennyt sellaisia konkreettisia perusteita, joiden nojalla olisi syytä epäillä huumausaineen käyttörikosta tai mitään muutakaan rikosta. Esitutkintaa ei aloiteta, päätöksessä sanotaan. 


Lue myös:

    Uusimmat