Poliisi: 20-vuotiasta raahelaismiestä epäillään murhasta ja viidestä murhan yrityksestä – tekotapa oli raaka ja julma

Poliisi on saanut valmiiksi Raahessa Pohjois-Pohjanmaalla 28. lokakuuta tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan.

Oulun poliisilaitos kertoo tiedotteessaan, että esitutkinnan aikana rikosnimikkeet ovat tarkentuneet.

Vangittuna olevaa 20-vuotiasta raahelaismiestä epäillään murhasta ja viidestä murhan yrityksestä. Murha tapahtui raahelaisen perheen kodin pihalla, ja murhattu oli 17-vuotias nuorukainen.

Mies oli poliisin mukaan yrittänyt tappaa myös murhatun kotona tapahtumahetkellä olleet perheenjäsenet.

Epäilty ja uhri sekä uhrin perheenjäsenet tunsivat toisensa. 

– Esitutkinnassa on käynyt ilmi, että tekijä suunnitteli tekoa ja valmisteli useita tekoon liittyviä seikkoja etukäteen jo pidemmän aikaa. Teko oli tekotavaltaan raaka sekä julma. Henkirikos tehtiin teräaseella, poliisi tiedottaa.

Esitutkinnassa ei ole selvinnyt selvää teon motiivia. 

Rikoskokonaisuuden syytteen nostamisen määräpäivä on 2. helmikuuta ja asiakokonaisuus on toimitettu syyteharkintaan.

Lue myös:

    Uusimmat