Pokémon GO -tapahtumat siirtyvät myöhemmäksi Euroopassa - Yhdysvaltain tapahtuma oli katastrofi

Pokémon GOn kehittäjä Niantic on päättänyt siirtää neljän Euroopassa järjestettävän Pokémon GO -suurtapahtuman ajankohtaa. Tapahtumat, jotka piti olla ohjelmassa Kööpenhaminassa ja Prahassa 5. elokuuta sekä Amsterdamissa ja Tukholmassa 12. elokuuta siirretään järjestettäväksi myöhemmin syksyn aikana. Tarkat uudet ajankohdat eivät ole vielä tiedossa.

Nianticin mukaan näin toimitaan, jotta pelaajille voidaan taata paras mahdollinen pelikokemus. Viikko sitten lauantaina Chicagossa Yhdysvalloissa järjestetty ensimmäinen Pokémon GO Fest -jättitapahtuma meni pahasti pieleen.

Ennakkoon loppuunmyyty Pokémon GO Fest ei sujunut lainkaan kuten piti. Tapahtuman 20 000 osallistujaa joutuivat pettymään raskaasti, kun ongelmat verkkoyhteyksissä sekä pelin toiminnassa pilasivat odotetun Pokémon-jahdin.

Nähtävästi tapahtumassa oli varauduttu surkeasti mobiiliverkon lisääntyvään käyttöön ja verkot menivät välittömästi tukkoon. Osan operaattoreista, kuten T-Mobilen, verkko toimi kuitenkin toisia paremmin. Lisäksi kuitenkin verkkoyhteyden toimiessa myös itse Pokémon GOssa oli ongelmia, joten Pokémonien nappaaminen ei onnistunut sittenkään.

Chicagon tapahtuman epäonnistumisen osalta Nianticia vastaan nostetaan myös joukkokanne, jossa asianosaiset hakevat korvauksia matkakuluistaan. Pelaajia oli saapunut paikalle myös Euroopasta, Australiasta ja Japanista asti. Korvauksena osallistujille Niantic on toistaiseksi kertonut palauttavansa rahat 20 dollarin lipuista kaikille tapahtumaan osallistuneille. Lisäksi se tarjoaa rekisteröityneille osallistujille 100 dollarin arvosta Poké-kolikoita.

Euroopan neljän tapahtuman ajankohdan siirtäminen ei varmasti myöskään ole kaikkien mieleen. Monet kauempaa tapahtumiin aikoneet ovat varmasti jo tehneet matkavarauksensa, joita ei välttämättä voi muuttaa ilman lisämaksuja.

Niantic aikoo edetä ilman muutoksia muiden kuin edellä mainittujen neljän tapahtuman osalta. Yokohamassa Japanissa tapahtuma on ohjelmassa siis 14. elokuuta ja 16. syyskuuta Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa.

Lepytelläkseen pelaajia Niantic kertoo myös joukon Euroopassa harvoin nähtyjä Pokémoneja ilmestyvän joissakin eurooppalaisissa kaupungeissa hetken ajan.

Lue myös:

    Uusimmat