Italia 2000. Ohjaus: Nanni Moretti. Käsikirjoitus: Linda Ferri, Heidrun Schleef ja Nanni Moretti. Tuotanto: Sacher Film ja Bac Films. Pääosissa: Nanni Moretti, Laura Morante, Jasmine Trinca, Giuseppe Sanfelice, Silvio Orlando, Claudia Della Seta, Stefano Accorsi, Sofia Vigliar. Kesto: 90 min.
Näyttelijänä paremmin tunnettu Nanni Moretti lähestyy uudella ohjauksellaan kipeää aihetta, lapsen kuolemaa. Cannesin Kultaisen palmun voittanut Pojan huone kertoo hyvinvoivasta italialaisperheestä, jonka elämä järkkyy teini-ikäisen pojan saatua surmansa. Elokuva tarkastelee perheen surua ja keinoja selviytyä tragediasta, mutta hämmästyttävää kyllä se ei ole ollenkaan ahdistavaa tai masentavaa katsottavaa; Moretti on valinnut teoksen keskeiseksi tunnetilaksi toivon.
Ohjaaja näyttelee itse pääosaa, menestyvää psykoanalyytikkoa Giovannia, jonka vastaanotolle virtaa jatkuvasti onnettomia, sekaisia ja ahdistuneita ihmisiä. Hänellä sitä vastoin luistaa hyvin: toivetyön lisäksi Giovannilla on kaunis ja älykäs vaimo Paola (Laura Morante) sekä kaksi fiksua lasta, esikoistytär Irene (Jasmine Trinca) ja kuopuspoika Andrea (Giuseppe Sanfelice). Mies suhtautuu elämään lunkisti, ei koskaan menetä malttiaan ja ymmärtää diplomatian merkityksen, kun Andreaa syytetään varkaudesta. Kaikki kulkee kauniisti omalla painollaan - kunnes poika painuu sukeltamaan eikä koskaan palaa.
Tämäntyyppisiä tilanteita käsitellään elokuvissa useimmiten siten, että Suuri Tragedia paljastaa henkilöiden kulissit, näyttää heidän suojaverkkojensa ohuuden. Helppo ratkaisu on tehdä kuolemasta jonkinlainen valheenpaljastuskoe: oikeasti nämä ihmiset eivät olisikaan onnellisia ja nyt kaikki heidän rakennelmansa romahtaisivat ja perhe hajoaisi ja niin edelleen. Mutta ei! Pojan huone kertoo ihmisistä, jotka osaavat käsitellä tunteitaan. Harvinaista herkkua nykyään kun kaikki on järjestään sairasta ja pinnallista ja irti todellisuudesta.
Vailla skandalöösiä meuhkaamista tai surussa piehtarointia Pojan huone näyttää henkilöidensä tuskan, itsesyytökset ja eri vaiheet, jotka vähittäisessä toipumisessa on pakko käydä läpi. Katsoja samastuu kaikkien perheenjäsenten tunteisiin ja ymmärtää miksi vaimo huutaa, miksi mies sulkeutuu ja miksi tytär käyttäytyy väkivaltaisesti. Oivallisena muutoksen mittarina toimii Giovannin suhde potilaisiinsa; heidän loputon valituksensa ja monenmoiset fobiansa näyttäytyvät sekä hänen että katsojan silmissä nyt väistämättä uudessa valossa.
Italian kauniissa auringonvalossa kelluva elokuva on täynnä hienoja näyttelijänsuorituksia. Kantava voima on Nanni Morettin loistava suoritus miehenä, joka joutuu järjestämään elämänarvonsa uudelleen, näkemään itsensä heikkona ja haavoittuvana kenties ensimmäistä kertaa Vaikuttavan elokuvauran tehnyt Laura Morante on koskettava äitinä, joka käy suruaan läpi eri keinoin kuin eristäytyvä miehensä; hän haluaa kohdata menetyksen silmästä silmään tapaamalla tytön (Sofia Vigliar) Andrean menneisyydestä. Tästä pojan menneestä kesäromanssista muodostuukin käännekohta ja katalysaattori perheen toipumisprosessissa.
Kuten taustalla soiva melodia, koko elokuva soi lempeässä duurissa. Painavat asiat kuitenkin pysyvät painavina, vaikka niitä käsitellään valoisasti. Pojan huoneen sanoma näyttäisi olevan, että hirveimpienkin kohtaloiden edessä on mahdollista löytää uusi elämä, uusi tulevaisuus.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Cinema Mondo