Poikkeuksellinen päätös toi lisäaikaa Tero Lehterän pelaajauralle – "Olin jo vähän kyllästynyt"

Vuonna 1995 jääkiekon maailmanmestaruutta juhlinut Tero Lehterä teki uuden vuosituhannen alkuvuosina poikkeuksellisen päätöksen, kun hän lähti ensimmäisenä suomalaisena pelaamaan Venäjän pääsarjaan. C Moren asiantuntijana työskentelevä Lehterä kertoi venäläisen kiekon olleen viihdyttävää, eikä pelisysteemiä hirveämmin mietitty.

MAINOS

Jääkiekon MM-kisat 10.-26.5.2024

Leijonien pelit, välierät ja finaali MTV3-kanavalla sekä MTV Katsomo -palvelussa.

Kaikki kisauutiset MM-jääkiekon verkkosivuilla

Lehterä oli 31-vuotias lähtiessään pelaamaan Neftehimik Nizhnekamskiin. Lähtö Venäjälle oli piristysruiske uransa loppuvaiheilla olleelle pelaajalle.

– Olin myös tilanteessa, että tiesin, etten ole menossa enää NHL:ään. Liiga oli nähty, olin vähän jo kyllästynyt. Mietin, mitä tehdä, lopetanko.

Ratkaisu osoittautui oikeaksi. Lehterä innostui harjoittelemaan kesällä kovaa. Lopulta Venäjällä vierähti kaksi kautta, joiden aikana sattui ja tapahtui.

Katso yllä olevalta videolta Lehterän värikäs kertomus ajastaan Venäjällä.

Lehterän ura jatkui vielä tuonkin jälkeen kahden kauden verran, kun mies kiekkoili neljässä eri joukkueessa Sveitsissä, Saksassa ja Tanskassa.



Lue myös:

    Uusimmat