Uutta tietoa Hyvinkään vanhussurmasta: 91-vuotias tappoi vaimonsa vasaralla
91-vuotiasta miestä syytetään kahdeksankymppisen puolisonsa murhasta Hyvinkäällä. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi oikeudenkäynnin salaiseksi, mutta avasi murhasyytteen sisältöä myöhemmin tiedotteessa.
Asian käsittely alkoi tänään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Hyvinkäällä, missä myös epäilty henkirikos tapahtui joulun aikaan viime vuonna.
Murhasta syytetty vanhus ei osallistunut oikeudenkäyntiin henkilökohtaisesti, vaan häntä edusti prosessiedunvalvojaksi määrätty avustaja.
Syytä järjestelylle ei kerrottu julkisuuteen, mutta sen voi päätellä liittyvän vanhuksen terveydentilaan.
Suljettujen ovien takana
Jutun esitutkintavaiheessa poliisi ei kertonut tapahtuneesta kovinkaan yksityiskohtaisesti. Poliisi kuitenkin paljasti, ettei 91-vuotiasta miestä päästy syystä tai toisesta kuulustelemaan tutkinnan aikana.
Poliisi ei kommentoinut teon mahdollista motiivia tai sitä, liittyykö asiaan esimerkiksi muistisairautta.
Avoimet kysymykset jäivät osin vaille vastauksia myös tänään, sillä Itä-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi käytännössä koko oikeudenkäynnin salaiseksi.
Asiaa puitiin suljettujen ovien takana, ja asiaan liittyvät asiakirjat määrättiin suurilta osin salassa pidettäviksi.
Perusteluina oli muun muassa, että asiaan liittyy arkaluontoisia uhrin yksityiselämään ja terveydentilaan liittyviä seikkoja. Myös uhrin henkilöllisyys salattiin. Käräjäoikeuden mukaan tietojen antaminen olisi voinut loukata uhrin muistoa ja hänen läheisiään.
Istunnon jälkeen käräjäoikeus kuitenkin julkaisi tiedotteen, jossa avattiin murhasyytteen sisältöä.
Vasarasurma
Syytteen mukaan 91-vuotias mies surmasi vaimonsa vasaralla pariskunnan yhteisessä asunnossa.
Uhri istui nojatuolissa, kun mies kävi hänen kimppuunsa ja löi häntä vasaralla useita kertoja pään alueelle. Nainen kuoli tilanteessa saamiinsa vaikeisiin vammoihin.
Miehen puolustus on kiistänyt, että kyse olisi murhasta, kuten syyttäjä esittää.
Puolustuksen mukaan kyse voisi olla enintään taposta, jonka mies on tehnyt syyntakeettomassa tilassa. Puolustuksen mukaan miestä ei tämän vuoksi voida tuomita rangaistukseen.
Käräjäoikeuden tiedotteesta ilmenee, että oikeuskäsittelyn päätteeksi 91-vuotias määrättiin edelleen pidettäväksi vangittuna.
Tuomio asiassa annetaan ensi kuun alussa.
Paljastui sattumalta
Henkirikos paljastui, kun kotihoidon työntekijä meni pariskunnan asunnolle ja löysi ruumiin sattumalta ennen joulun pyhiä viime vuonna.
Teosta epäilty vanhus otettiin pian kiinni ja vangittiin käräjäoikeuden päätöksellä 23. joulukuuta.
Tutkinnanjohtajan mukaan asiaa tutkittiin murhana teon poikkeuksellisen raakuuden ja julmuuden takia.
Tekoon ei epäilty liittyvän suunnitelmallisuutta.
Juttua päivitetty 24.3.2023 kello 13.02: Lisätty tietoja käräjäoikeuden antamasta tiedotteesta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää