Poika menetti perheensä ensin 2-vuotiaana ja uudelleen 11-vuotiaana – tarinalla onnellinen loppu: "Tiesin, että minun on otettava hänet kotiini"

Tony sai uuden kodin kodittomuuden kokeneen Peterin luota.

Peter Mutabazi adoptoi Tonyn marraskuussa 2019. Tätäkin ennen poika tosin kutsui Peteriä isäkseen, kertoo Global News

– Hän on mukavin, fiksuin lapsi, joka minulla on ollut. Ensimmäisestä päivästä lähtien hän on kutsunut minua isäksi. Hän aidosti tarkoittaa sitä ja ihailee minua, Peter kuvailee.

Peter tietää, miten tärkeä oma koti on lapselle. Hän itse päätyi asumaan kadulle karattuaan väkivaltaisesta kodistaan Ugandassa 10-vuotiaana. Saavuttuaan Yhdysvaltoihin Peter päätti itse alkaa toimia sijaiskotina. Hänen luonaan on asunut jo 12 lasta.

Menetti perheensä 2-vuotiaana ja uudelleen 11-vuotiaana

Tony puolestaan on ollut sijaiskodeissa 2-vuotiaasta saakka. Hänet adoptoitiin omaan perheeseen 4-vuotiaana, mutta tarinalle ei tullut onnellista loppua: perhe hylkäsi pojan sairaalaan 11-vuotiaana.

– Hän kysyi, tulevatko vanhemmat hakemaan hänet, ja hänelle sanottiin "eivät". Ei aavistustakaan, miksi, Peter kuvaa.

Tony saapui Peterin kotiin vuonna 2018. Hänen piti jäädä vain viikonlopun ajaksi. Kun Peter sai kuulla Tonyn vaikeuksista, hän ei halunnut Tonyn enää joutuvan lähtemään.

– Itkin ja ajatteli "kuka toimii tuolla tavalla?" Kun tiesin, että vanhemmat olivat luopuneet oikeuksistaan häneen eikä Tonylla ollut paikkaa, mihin mennä, tiesin, että minun on otettava hänet kotiini.

Kuva adoptiotilaisuudesta. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Kaikista iloista, joita vanhemmuus on tuonut elämääni, halaus pojaltani on listan kärjessä"

Nyt Tony saakin elää uutta elämää isänsä kanssa.

– Hän esittelee minua ylpeänä koulussaan ja sanoo "hei, tuo on isäni". Sitä rakastan hänessä, Peter sanoo.

Peter aikoo ottaa jatkossakin sijaislapsia luokseen. Instagramissa mies kiitteli jo kesällä 2019 sitä, että saa olla Tonyn isä.

–Kaikista iloista, joita vanhemmuus on tuonut elämääni, halaus pojaltani on listan kärjessä. Älä koskaan pidä lapsiltasi saamaasi rakkauden ja hellyyden siunausta itsestäänselvyytenä, Peter sanoo.

– (Sijais)lapsilta kestää hetken ymmärtää jutun juju, ja kun tuo ymmärryksen hetki tulee, emme enää koskaan halua päästää siitä irti. Poikani, kiitos, että uskoit ja luotit. Rakastan sinua niin paljon.

Lue myös:

    Uusimmat