Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kutsui pohjoismaiset ja Kanadan ulkoministerit kokoukseen Espooseen.
Suomen ulkoministeri Elina Valtonen on kutsunut Pohjoismaiden ja Kanadan ulkoministerit kaksi päiväiseen ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön ulkoministerikokoukseen Espooseen 18.-19. elokuuta.
Kokouksessa käsitellään ajankohtaisia ulko- ja turvallisuuspoliittisia aiheita kuten Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Lisäksi aihelistalla ovat Lähi-idän tilanne, transatlanttiset suhteet sekä pohjoisten alueiden turvallisuuden parantaminen.
- Pohjoismaat ovat lähimpiä kumppaneitamme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Yhdessä voimme sekä vahvistaa oman alueemme turvallisuutta että edistää demokratiaa ja vapautta maailmassa. On todella hienoa saada Kanadan uusi ulkoministeri vieraaksemme. Tämä syventää euroatlanttista yhteistyötä entisestään, ministeri Valtonen kertoo tiedotteessa.
Suomi otti vuoden alussa vastaan pohjoismaisen puolustusyhteistyön Nordefcon puheenjohtajuuden Tanskalta.
MTV Uutiset kertoi vuoden alussa, että puheenjohtajakauden pääpaino on puolustusyhteistyön uuden vision toimeenpanossa. Visio keskittyy yhteisoperointikykyyn, ja lisäksi kehitetään esimerkiksi puolustusmateriaalialan yhteistyötä. Puheenjohtajuus kestää vuoden ajan.
Lue myös: Pohjoismaat koordinoivat puolustustaan: "Yhteistyömme astunut uuteen aikakauteen"