Norjan Tamokdalenin lumivyöryn viimeinen suomalaisuhri on löytynyt – mies oli hautautuneena lumeen puoli vuotta

Pohjois-Norjan Tamokdalenin lumivyöryn neljäs kuolonuhri on löytynyt, ilmoittaa Tromssan poliisipiiri. Viimeinen kateissa ollut kuolonuhri on ollut hautautuneena lumeen puolen vuoden ajan.

Turmassa kuoli neljä hiihtäjää, kolme suomalaista miestä ja yksi ruotsalainen nainen. Nyt löytynyt oli yksi miehistä. Ruumis on viety sairaalaan virallista tunnistamista varten. Omaisille on ilmoitettu vainajan löytymisestä.

Muut kuolonuhrit löytyivät jo tammikuussa pian lumivyöryn jälkeen, mutta viimeisen uhrin etsinnät kestivät pitkään vaikeiden sääolojen johdosta. Löytöpaikalla on norjalaisviranomaisten mukaan edelleen kolme metriä lunta. Vainaja löytyi koirapartion avulla.

Norjan geoteknisen instituutin raportin mukaan uhrit olivat laukaisseet vyöryn kulkiessaan normaalista poikkeavalla reitillä kalliojyrkänteen alla noin tuhannen metrin korkeudessa.

Jyrkkä reitti laukaisi vyöryn

Hiihtäjien käyttämä reitti on raportin mukaan kulkenut paikoin yli 40 astetta kaltevassa, hyvin jyrkässä maastossa. Tavanomainen paikallisten käyttämä nousureitti tunturiin kiertää loivemmassa maastossa.

Raportin mukaan hiihtäjät tempautuivat lumivyöryn mukaan ja kulkeutuivat lähes 600 metrin matkan ennen lumeen hautautumista. 

Vapaalaskun suosio on kasvanut Norjassa viime vuodet. Myös lumivyöryihin joutuneiden ja niissä kuolleiden määrä on samalla kasvanut. Tällä vuosikymmenellä 64 ihmistä on kuollut Norjassa lumivyöryissä.

Edelliseen vuosikymmeneen verrattuna lumivyörykuolemat ovat yli kaksinkertaistuneet. Suurin osa menehtyneistä on ollut vuorilla harrastamassa vapaalaskua. 

Lue myös:

    Uusimmat