Hedelmiä, lääkkeitä, siemeniä, suomalaisia villasukkia. Korealaista saunomista. Mikael Halkola on auttanut pohjoiskorealaisia köyhän maaseudun orpolapsia jo seitsemän vuotta, ja ollut kerran mukana samoissa juhlissa Kimin kanssa.
Södertäljessä Ruotsissa perheineen asuva Halkola edustaa kristillistä Trosgnistans Mission -järjestöä. Pohjois-Korea on kommunistinen ateistinen valtio, mutta Halkolan mukaan uskonto ei haittaa toimintaa. Niin kutsutut päällystakit kuitenkin ovat aina mukana.
Mikael Halkola suuntaa taas lähipäivinä Korean niemimaalle, sen tunnetun ja tarkkaan vartioidun demilitarisoidun vyöhykkeen pohjoispuolelle, Kimien dynastian suljettuun maahan.
Hän on käynyt Pohjois-Koreassa jo seitsemän vuoden ajan. Niin monta kertaa, ettei enää osaa tarkkaan sanoa, kuinka mones keikka on edessä.
Viimeksi hän vei ruokaa ja lääkkeitä Sinhungiin. Pääkaupungista Pjongjangista sinne on linnuntietä parisataa kilometriä. Teitse taival vie päivän, eivätkä bensa-asemat tahkoa rahaa tienposkessa.
"Ei löydy ABC:ta matkan varrelta"
– Ei löydy Shelliä tai ABC:tä matkan varrelta. Auton tankki on täynnä ja katolla on varatankkeja. Vaatii aikaa ja seikkailua, että pääsee perille ruokakuorman kanssa.
– Kun istuu kymmenen tuntia autossa huonoilla teillä, asenteen pitää olla kohdallaan ja paljon huumoria, Halkola kertoo MTV Uutisille Helsingissä, matkalla Kauhajoelta kotiin Södertäljeen perheensä kanssa.
Ruoalle ja lääkkeille on kova kysyntä.
– Maaseudulla on puute kaikesta, siellä on tosi köyhää. Pohjois-Korea on äärettömän kaunis maa, siellä on kristallinkirkkaita puroja, vuoria, ja paljon vihreää tähän aikaan vuodesta, mutta ihmiset kärsivät materiaalien puutteesta, ruokaa ei löydy.
Yksi hedelmä saa lapsen iloiseksi. Perille pääsy ja ruoan jakaminen saa Halkolan usein liikuttumaan.
Kyyneleet valuvat lapsen saadessa omenan
– Vetää aika hiljaiseksi, kun tulee lastenkotiin ja näkee olosuhteet ja lapset. Ja se toivonkipinä joka syttyy kenties yhdestä päärynästä tai omenasta. Kun näkee kuinka pieni lapsi ottaa omenan suuhun ja alkaa syödä sitä, niin kyyneleet valuvat.
Ilon ja ihmetystä herättää muukin kuin eksoottinen ruoka.
– Juuri edellisellä matkallamme olin jättänyt iPhoneni lastenkodin lattialle, kun kannoin ruokaa sisälle. Kännykän näytönsäästönä oli meidän yksivuotiaan pikkutytön kuva. Eräs pieni tyttö tuli kontaten kännykän viereen, otti puhelimen käteensä ja rupesi pussaamaan sitä ruutua.
Meille tuiki tavallisen hedelmän synnyttämä riemu on helppo ymmärtää.
Ruoantuotanto Pohjois-Koreassa ei riitä ravitsemaan kaikkia riittävin kalorein. Kommunistisessa maassa yksityinen tuotanto on lähes olematonta, mutta on olemassa epävirallista kauppaa ja tavaranvaihtoa, jota viranomaiset katsovat läpi sormien. Tuotantovälineet ovat menneiltä vuosisadoilta.
Pakotteet osuneet myös avustuksiin
Ydinaseohjelman takia asetetut kansainväliset pakotteet iskevät myös polttoaineen saantiin, joten jos traktori sattuu olemaan, se jää käynnistämättä.
Pakotteet ovat iskeneet myös Halkolan ja kymmenen vuotta Pohjois-Koreassa avustustyötä tehneen Trosginistanin toimintaan. Ruoan järjestö ostaa ja tuo Kiinasta, mistä myös muu avustustavara tulee rajan yli.
– Lähetämme konteittain avustuksia maahan, mutta sanktioiden takia se on vähän vaikeaa. Meillä oli yksi kontti käytettyjä sairaalatarvikkeita, jota emme millään saaneet maahan, toteaa järjestön Aasian ohjelmajohtaja Halkola.
1990-luvulla maa kärsi tuhoisista sääilmiöistä ja ankarasta nälänhädästä, jonka seurauksista maa ei ole päässyt vieläkään irti. Joidenkin arvioiden mukaan 1990-luvun nälänhätä tauteineen surmasi ehkä yli miljoona ihmistä.
Maan johtajia on vuosien mittaan syytetty nälän käyttämistä poliittisena aseena. Sillä on muun muassa kiristetty ulkomaailmaa, ja avustusjärjestön ruoka-apua on väitetty jaetun ainakin joskus ensisijaisesti Kimin dikaattoridynastian myötäilijöille.
"Seuraamme, että ruoka menee perille"
Halkola kertoo, että he yrittävät viedä ruokalähetyksiä pienemmissä erissä, jotta voivat seurata niiden perille pääsyä.
– Viemme henkilökohtaisesti ruokalähetyksen lastenkotiin ja katsomme miten ruoka jaetaan, että paketit avataan, ja katsomme mitä ruoasta ryhdytään valmistamaan, jotta kaikki menee varmasti perille ja pysyy siellä.
YK:n mukaan viime vuonna maata koetteli kovin kuivuus sitten vuosituhannen alun. Ainakin osa sadoista oli 30 prosenttia edellisvuotta pienempiä. Sateiden puute iski myös karjaan.
Pohjois-Koreassa on asukkaita noin 25 miljoonaa. YK arvioi toissa vuonna, että 40 prosenttia pohjoiskorealaisista on aliravittuja.
Vilja, riisi, soija ja perunat ovat keskeisiä ravinnonlähteitä. Sadon kasvun kannalta tärkein aika on nyt, huhtikuusta kesäkuuhun, YK arvioi. Pääsato korjataan syys-lokakuussa.
Halkola vie maaseudulle myös eräitä pieniä asioita, jotka ovat hänen mukaansa jalometalliakin arvokkaampaa.
Siemenet kultaakin kalliimpaa
– Yksi osa projektiamme ovat siemenet. On porkkanaa, lanttua, kaikenlaisia siemeniä. Valtio antaa kaikille oikeuden istuttaa itse kasvimaalle määrätyn määrän oman käyttöön. Aina ei kuitenkaan löydy siemeniä, ja ne ovat kultaakin arvokkaampia.
– Kun tuo pussillisen siemeniä, ja jakaa niitä, tietää että ihmiset pitävät niistä hyvää huolta. Ja aina kun he kastelevat ja kasvattavat niitä, he muistavat meitä suomalaisia hyvällä.
Olosuhteet pakottavat käyttämään kaiken viljelykelpoisen pläntin hyväksi.
– Esimerkiksi lastenkodit käyttävät ojanpientareita viljelyyn. Kaikki tyhjä maa käytetään hyväksi ja kaikkialla kasvatetaan jotain. Ja se mitä voidaan myydä tai vaihtaa, niin tehdään.
Halkolan mukaan ihmiset ovat ahkeria ja paiskivat töitä, jotta pöydässä olisi leipää. On ”suomalainen” halu näyttää, että he pärjäävät itse.
Viisi vuotta sitten ruotsinsuomalaisten helluntaiseurakuntien Uusi Yhteys -lehden lehtihaastattelussa Halkola sanoi, ettei ole nähnyt yhtä köyhää maata, ja että lastenkodissa moni lapsi kärsi ravinnonpuutteesta, ja ”kymmenen prosenttia heistä kuolee talven aikana”.
Mitä on tapahtunut orpojen vanhemmille?
– Pääkaupungissa ja sen läheisyydessä tilanne alkaa olla aika hyvä, Pjongjangista löytyy kaikkea. Mutta heti kun mennään maaseudulle, lähtökohdat ovat aivan erilaiset. Yhä kynnetään härillä polttoaineen puutteen vuoksi. Ja lääkkeiden puutteen vuoksi lapset kärsivät, Halkola kertoo kokemuksistaan.
Hän kertoo miettivänsä sitä, miksi maassa on paljon orpoja, ja mitä heidän vanhemmilleen on tapahtunut.
– Maassa on paljon sairauksia ja niiden myötä ihmisiä kuolee. Ihan normaaleja sairauksia kuten Suomessa, mutta maaseudulla ei aina ole lääkkeitä, ei ole antaa penisilliiniä tavallisiin tauteihin.
Tämä koskee myös lapsia, mikä Halkolan mukaan näkyy esimerkiksi lastenkodissa.
– Talvi on kylmä kuten Suomessa, ja on haasteellista, sillä kun lämmitys on vain yhdessä huoneessa, lapsi voi saada keuhkotulehduksen. Lähtökohta on aika huono.
Olot ovat siis karut, vaikka esimerkiksi sairaaloissa löytyy peittoja.
Suomalaiset villasukat lämmittävät
Haastattelun jälkeen Halkola näyttää innoissaan kuvia ja videopätkiä lastenkodin lapsista jaloissaan villasukat. Sukkia on kerännyt eri puolilla Suomea Ruokkikaa nälkäiset -yhdistys.
– Meillä on missio aina kun lähdemme Pohjois-Koreaan, että viemme matkalaukkukaupalla suomalaisten naisten tekemiä villasukkia. On äärettömän ihanaa nähdä, että suomalaiset naiset tekevät upeaa työtä pohjoiskorealaisten lasten hyväksi. Saadessaan käsintehdyt sukat lasten naamat ovat yhtä hymyä, ja ne tuovat toivoa toivottomuuden keskelle.
Halkola on vieraillut maassa vuosia. Hän ei kuitenkaan ole onnistunut seuraamaan yhdenkään lapsen vaiheittaista kasvua täysi-ikäiseksi, mutta sanoo, että pitkäaikaisten yhteyshenkilöidensä ja pohjoiskorealaisten ystäviensä mukaan he pääsevät kouluttautumaan.
– Olisihan se ihana tavata joku näistä lapsista, joita olemme auttaneet 10 vuotta. Yhtäkkiä heistä joku tulisi kadulla vastaan ja sanoisi että ´hei, muistatko’. Emme me voi muuttaa koko maailmaa, mutta kenties voimme muuttaa yhden ihmisen koko maailman.
"Päällystakki aina mukana"
Pohjois-Koreassa käyvät vähäiset ulkomaiset toimittajat ja turistit päätyvät useimmiten näyteikkunaan, pääkaupunki Pjongjangiin. Heitä viedään muistomerkeille ja patsaille propagandistisessa hengessä.
Mukana on aina niin kutsuttu päällystakki, joka vahtii ettei kukaan livahda omille teilleen, mitä ja miten valokuvataan ja mitä paikallisten kanssa puhutaan, kun sellaiseen yhteyteen päästään.
Kulissien takana maaseudulla arki on ankaraa, ja päällystakki seuraa sielläkin aina mukana. Halkolan mukaan ”oppaat” kuuluvat sikäläiseen toimintatapaan.
– Kyllä kontrolli on tiukka, se on väistämätön asia. Toisaalta oppaat ovat mukana kantamassa ruokalähetyksiä lastenkotiin ja sanovat, että teemme erittäin hyvää työtä.
Maaseudulla harva puhuu englantia, ja Halkolan koreankielen taito ei riitä keskusteluihin, joten tulkki on välttämätön. Juttuihin kuitenkin joskus pääsee.
– Kyllä paikallisten kanssa pysty puhumaan, bensa-asemalla tai ravintolassa ainakin isommissa kaupungeissa. Aina löytyy keinoja keskustella.
Saunassa pääsee juttusille
Yksi jutustelupaikoista on sauna. Halkolan mukaan korealaiset rakastavat saunomista. Saunat ovat vähän kuin Suomessa. On miesten saunat ja naisten saunat, ja niistä pulahdetaan joko kuumaan altaaseen, tai jääkylmään veteen.
Korealaisissa on ”samaa perussäveltä” kuin suomalaisissa, samaa melankoliaa, heidän kanssaan on helppo olla. Kun he huomaavat, että toinen on sanansa veroinen, aukeaa sen myötä mahdollisuuksia tehdä työtä. Suomalaisia pidetään, koska he seisovat sanojensa takana, hän kertoo.
– Saunassa saa aikaan hyviä keskusteluja. Kaikki ovat samalla tasolla. Kun eräskin nuori mies kuuli mistä tulemme, hän alkoi heti kysellä, että onko se Zlatan Ibrahimovic sieltä Ruotsista. Tai joku yliopistosta valmistunut kertoo tulevaisuudestaan. Urheilu, kulttuuri, koulu, perhe, kaikesta yritetään keskustella.
Pohjois-Koreaa pidetään maailman sulkeutuneimpana yhteiskuntana, missä kaikkea valvotaan, ja missä pitää miettiä tarkkaan, mitä sanoo naapureilleen ja omille sukulaisilleenkin.
"Pohjoiskorealaiset tietävät maailmasta"
Tietoa kuitenkin tihkuu ulkomaailmasta, valtiontelevision antaman, johtajaa ylistävän ideologisen mielipiteenmuokkauksen lisäksi myös muun muassa eliitin ulkomaanvierailujen kokemusten, salakuljetetun materiaalin ja silloin tällöin toteutuvien perhetapaamisten kautta.
Halkolan mukaan pohjoiskorealaisten maailmankuva on laajempi kuin usein kuvitellaan.
– Totta kai viranomaiset kontrolloivat omia tv-lähetyksiään. Mutta kyllä siellä tiedetään esimerkiksi naapurimaista, pohjoismaista, Suomesta ja Ruotsista, joita heidän silmissä arvostetaan. Suomea ja Ruotsia pidetään neutraaleina maina.
Halkola on tavannut Kim Jong-unin kerran muutama vuosi sitten, tai siis ollut samassa juhlatilaisuudessa kuin hän, kuudentuhannen muun ihmisen kanssa.
Ei päässyt puristamaan Kim Jong-unin kättä
– Ei siinä päässyt kättä puristamaan, turvatarkastukset olivat tosi kovat. Ei siinä oikein saanut käsitystä siitä, millainen ihminen hän on. Mutta maa on monien haasteiden ja kysymysten edessä.
Trosgnistans on kristillinen järjestö, joka toimii kommunistisessa maassa.
Pohjois-Korean virallinen ideologia on juche. Se viittaa pohjoiskorealaiseen omavaraisuuteen. Aatteen pohjana on Pohjois-Korean ensimmäisen diktaattorin Kim Il-sungin ajattelu, joka puolestaan on saanut vaikutteita marxismi-leninismistä.
Sosialistiteoreetikko, yhteiskuntafilosofi Karl Marxin mukaan järjestäytyneet uskonnot ovat kansanoopiumia.
Pohjois-Korean perustuslaki sallii uskonnonvapauden, mutta kuten aikoinaan Neuvostoliitossa tai yhä Kiinassa, todellisuus on toinen. Maassa on kuitenkin muun muassa shamanismia ja pieniä buddhalaisia ja kristittyjä yhteisöjä.
Uskonnollisuus ei ole este
Halkolan mukaan uskonnollisuus ei ole ollut este toiminnalle.
– Meillä ei ole ollut mitään ongelmia. Päinvastoin on otettu avosylin vastaan. Teemme avoimesti työtä, olemme kristillinen järjestö, ja seisomme arvojemme takana.
Halkola luonnollisesti seuraa Korean niemimaan poliittisia tapahtumia. Hän toivoo, että Kim ja Donald Trump tapaisivat ja niemimaalle tulisi rauha.
Poikkeuksellisen vaiheikkaan talven ja kevään jälkeen tuorein käänne on se, että Trump perui torstaina huipputapaamisen Kimin kanssa Singaporessa 12. kesäkuuta.