Pohjois-Korea laukaisi ballistisia ohjuksia etelänaapurinsa demokratiahuippukokouksen alla

Analyytikoiden mukaan laukaisut olivat harkittu toimenpide, jolla oli tarkoitus herättää huomiota, kun Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on vierailulla Etelä-Koreassa.

Pohjois-Korea ampui maanantaina lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia. Etelä-Korean asevoimat kertoi havainneensa ennen aamukahdeksaa paikallista aikaa useiden lyhyen kantaman ballististen ohjusten laukaisuja. Asevoimien mukaan ohjukset lensivät noin 300 kilometrin matkan ennen kuin päätyivät Japaninmereen.

– Jaamme tiiviisti asiaankuuluvaa tietoa Yhdysvaltojen ja Japanin kanssa ja ylläpidämme äärimmäistä valmiutta, Etelä-Korean asevoimien esikuntapäälliköt kertoivat.

Yhdysvallat kritisoi maanantaina Pohjois-Koreaa tuoreista ohjuslaukaisuista.

– Yhdysvallat tuomitsee (Pohjois-Korean) ballististen ohjusten laukaisut 17. maaliskuuta, ulkoministeriön tiedottaja sanoi ja lisäsi, että Yhdysvaltain sitoutuminen Etelä-Korean puolustukseen jatkuu raudanlujana.

Analyytikoiden mukaan laukaisut olivat harkittu toimenpide, jolla oli tarkoitus herättää huomiota, kun Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on vierailulla Etelä-Koreassa.

Blinken saapui sunnuntaina Etelä-Koreaan, jossa hänen on määrä osallistua maan pääkaupungissa Soulissa pidettävään järjestyksessään kolmanteen demokratiahuippukokoukseen. Kolmipäiväinen huippukokous alkaa tänään maanantaina.

Demokratiahuippukokoukset ovat Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin ulkopolitiikan lippulaiva-aloite. Tapaamiset kokoavat yhteen valtioiden virkamiehiä, kansalaisjärjestöjä sekä kansalaisyhteiskunnan jäseniä.

Blinken tapasi jo varhain maanantaina Etelä-Korean presidentin Yoon Suk-yeolin.

Sotaharjoitukset hiertävät Pohjois-Koreaa

Pohjois-Koreaa on viime vuosina hiertänyt Yhdysvaltain ja Etelä-Korean sotilaallisen yhteistyön lisääntyminen. Yhdysvallat ja Etelä-Korea päättivät torstaina yhteiset mittavat sotaharjoitukset.

Vuotuisiin Freedom Shield -harjoituksiin osallistui tänä vuonna kaksinkertainen määrä joukkoja aiempaan nähden. Kaikkiaan 11 päivää kestäneiden yhteisten harjoitusten tavoitteena oli vahvistaa Etelä-Korean ja Yhdysvaltain pelotetta Pohjois-Korean ydinase- ja ohjusuhkia vastaan.

Pohjois-Korea varoitti aiemmin tässä kuussa, että Etelä-Korea ja Yhdysvallat maksavat kovan hinnan maaliskuisista sotaharjoituksistaan. Sittemmin Pohjois-Korea ilmoitti vielä johtajansa Kim Jong-unin ohjanneen tykistöyksikköä, jonka sanottiin kykenevän iskemään Souliin.

Pohjois-Korea on toistuvasti tuominnut Yhdysvaltain ja etelänaapurinsa sotaharjoitukset, joita maa kutsuu hyökkäyksen harjoituksiksi. Pohjois-Korea on tehnyt viime vuosina ohjuskokeita vastauksena Yhdysvaltain ja Etelä-Korean sotaharjoituksiin.

Maanantainen ballististen ohjusten laukaisu on Pohjois-Korean toinen tänä vuonna. Tammikuussa maa laukaisi ballistisen ohjuksen, joka oli varustettu ohjailtavalla yliääniohjuskärjellä.

Tänä vuonna Pohjois-Korea on jo ehtinyt julistaa Etelä-Korean pääasialliseksi vihollisekseen, uhannut sodalla "jopa 0,001 millimetrin" alueloukkauksista sekä sulkenut Koreoiden yhdistymiseen tähdänneitä virastoja.

Blinken suuntaa seuraavaksi Filippiineille

Etelä-Korea on yksi Yhdysvaltain tärkeimmistä liittolaisista alueella. Yhdysvallat on sijoittanut noin 27 000 sotilasta Etelä-Koreaan auttaakseen liittolaistaan suojautumaan pohjoisnaapuriltaan.

Etelä-Korean presidentti Suk-yeol on lujittanut suhteita Yhdysvaltoihin ja pyrkinyt hautaamaan sotakirvestä entisen siirtomaavallan Japanin kanssa suojautuakseen paremmin Pohjois-Korean uhilta.

Yhdysvaltain Blinkenin on määrä tavata vierailullaan eteläkorealainen virkaveljensä Cho Tae-yul. Kaksikon on määrä keskustella muun muassa maiden välisten liittolaissuhteiden vahvistamisesta.

Demokratiahuippukokoukseen on kohdistunut kritiikkiä sen valikoidun osallistujalistan vuoksi. Kutsuttujen listalta on suljettu pois itsensä demokraattisiksi kokevia maita, kuten Thaimaa ja Turkki.

Soulin-visiitin jälkeen Blinken suuntaa Filippiineille, niin ikään vahvistamaan vankkumatonta sitoutumista yhteen Yhdysvaltain paikalliseen liittolaiseen.

Yhdysvallat on lisännyt ponnistelujaan parantaakseen pitkäaikaisia suhteita alueellisten liittolaisten kanssa, kun alueellinen suurvalta Kiina on pyrkinyt lisäämään omaa vaikutusvaltaansa alueella.

Lue myös:

    Uusimmat