Pohjanmaan hurjat sateet kuivahtavat – tulvat eivät laske heti

Rankkojen sateiden aiheuttamien tulvien piinaama Pohjanmaa saa hengähtää tällä viikolla. MTV3:n ja Forecan meteorologin Miina Mannisen mukaan sää pahimmilla tulva-alueilla on poutaantumassa pikku hiljaa, eikä viikon alussa sada läheskään niin paljon kuin viikonloppuna.

– Tämän viikon aikana saattaa tulla hajanaisia sadekuuroja, muttei mitään yhtenäisempää sadealuetta, Manninen ennustaa.

Vaikka sade loppuu, tulviminen sen sijaan ei lopu välittömästi, sanoo Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen.

– Pienissä joissa sateen loppuminen näkyy jo puolessa vuorokaudessa. Kyrönjoessa menee varmasti pari päivää, ennen kuin se lähtee kunnolla laskemaan, Vehviläinen arvioi.

Vehviläisen mukaan tulva on ennätyksellinen. Kyrönjoen tulvien kaltainen tulva sattuu suunnilleen kerran 50 vuodessa.

Tutkijat ovat Suomessa olleet varovaisia nimeämään yksittäisiä sääilmiöitä ilmastonmuutoksen syyksi. Vehviläisen mukaan sade on kuitenkin ollut niin runsasta, että kaikki ei enää mahdu normaaliin säätilavaihteluun.

– Juuri tämänkaltaisia poikkeusilmiöitä ilmastonmuutoksen pitäisi tuoda, Vehviläinen sanoo.

(MTV3 - STT)

Katso ilmakuvaa Etelä-Pohjanmaan tulvista: (7.10.2012)

Lue myös:

    Uusimmat