Pluton vuoret ihmetyttävät tutkijoita – Mikä mekanismi saa ne nousemaan planeetan pinnasta?

Tähtitieteen harrastajien keskuudessa ollaan innoissaan New Horizons - luotaimen lähettämistä kuvista Pluto-planeetasta. Kuvista käy ilmi, että Pluton pinnalla näyttäisi olevan vuoria.

– Vaikuttaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta ja kertoo, että Pluto olisikin yllättävän aktiivinen, planetaarion esittelijä Santeri Manninen tähtitieteellisestä yhdistyksestä, Ursasta kertoo.

Vuorten iäksi on arvioitu noin 100 miljoonaa vuotta, mikä on Mannisen mukaan vähän.

– Pluton ikä on lähellä viittä miljardia vuotta, niin siinä mittakaavassa se on todella vähän. Ja se, että siellä on noin uusia vuoria, jotka koostuvat vesijäästä, kertoo puolestaan siitä, että siellä saattaa olla aktiivista toimintaa pinnan alla. 

Mikä se mekanismi sitten on, joka saa vuoret nousemaan pinnasta? Juuri tämä kysymys askarruttaa tutkijoita.

Manninen kertoo, että ainakin yksi potentiaalinen teoria on poissuljettu. 

– Esimerkiksi valtavilla kaasuplaneetoilla, kuten Jupiterilla ja Saturnuksella kiertää Pluton kaltaisia, jäisiä ja kivisiä kuita. Näissä monissa arvellaan olevan sisällä sulaa nestettä. Aines pysyy nestemäisenä valtavan planeetan vuorovesivoiman vuoksi. Mutta koska Pluto ei kierrä mitään valtavaa planeettaa, ei vuorovesivoima voi olla se syy, miksi se on nyt niin aktiivinen.

New Horizon -luotaimen odotetaan lähettävän dataa vielä pitkään ensi vuoden puolelle. 

Luotain toimii hyvin pienellä teholla, mikä tarkoittaa, että siinä on potkua vähemmän kuin vanhassa hehkulampussa.

Luotain kerää yhä tietoja, mutta niiden lähettäminen maahan kestää. Tutkijoiden odotetaan saavan Plutosta dataa vielä pitkälle ensi vuoden puolelle saakka.

Luotain suuntaa nyt niin sanotulle Kuiperin vyöhykkeelle ja sen on tarkoitus jatkaa toimintaansa vielä vuoteen 2020 asti.

Lue myös:

    Uusimmat