Playstation siirtyy 4K-aikaan: Pro-versio tulee myyntiin marraskuussa

Sony on esitellyt uuden Playstation-konsolin, joka tulee sopivasti myyntiin joulumarkkinoille. Marraskuun 10. päivä julkaistava Playstation 4 Pron suurin uudistus on tuki 4K-grafiikalle, joka on tähän asti ollut tuttua lähinnä tietokonepelaajille. Pron omistajalla on siis oltava 4K-tarkkuuteen yltävä tv-näyttö.

Jos kotoa ei löydy 4K-televisiota, Pro näyttää pelien grafiikan full hd -tarkkuudella. Konsolista on etua myös "tavallisella" televisiolla, sillä se nostaa ruudunpäivitysnopeutta konsolia tukevissa peleissä.

Prossa on yli kaksinkertainen grafiikkateho nykyiseen PS4-malliin verrattuna. Tämä mahdollistaa aikaisempaa näyttävämpien pelien kehittämisen. Lisäksi Pro tukee HDR-tekniikkaa, joka parantaa pelien ja elokuvien värien kirkkautta ja kontrastia.

Netflix-käyttäjille Pron etuna on se, että se tukee 4K-suoratoistoa. Ominaisuus toimii myös Youtubesta.

Muita PS4 Pron uudistuksia ovat laitteen takana oleva ylimääräinen usb-portti, johon voi liittää lisälaitteita kuten Playstation VR- virtuaalilasit. Tallennustilaa on kasvatettu yhteen teratavuun.

PS4 Pro tulee Suomessa myyntiin 429 euron hintaan. Jo ennen Pro-mallia myyntiin tulee nykyistä Playstation 4 -konsolia ohuempi ja kevyempi versio, jota myydään 300 euron hintaan. Samaan aikaan Sony laskee jo myynnissä olevien PS4-konsolien hintaa.

Sony ei paljastanut vielä lisätietoa tulevista PS4 Pron peleistä.

Lue myös:

    Uusimmat