Mainos

Aikakauden loppu – Arsene Wenger jättää Arsenalin

Arsenalin manageri Arsene Wenger ilmoitti tänään, että hän astuu tehtävästään sivuun kauden päätteeksi.

Lähes 22 vuotta Arsenalia Valioliigassa ja Euroopan kilpailuissa luotsannut Wenger on päättänyt jättää valmennustehtävät. 68-vuotias ranskalainen on aktiivivalmentajista pitkäaikaisin manageri samassa Valioliiga-seurassa.

– Huolellisen pohdinnan ja seuran kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen tunnen, että on oikea aika astua syrjään tämän kauden päätteeksi. Olen kiitollinen siitä etuoikeudesta, että olen saanut palvella seuraa niin monen ikimuistoisen vuoden ajan, Wenger toteaa seuran verkkosivuilla.

Wenger tuli seuran valmentajaksi syyskuussa 1996. Jo toisella kaudellaan Wenger johdatti Arsenalin Valioliigan mestariksi. Kaikkiaan 23 kauden aikana Wenger pääsi nostelemaan Valioliigan mestaruuspokaalia kolmesti.

Lisäksi seura voitti hänen alaisuudessaan FA Cupin seitsemän kertaa.

Wenger oli useaan otteeseen seuran fanien hampaissa ja kun tuorein liigamestaruus on kaudelta 2003-04, kritiikki häntä kohtaan kasvoi etenkin viimeisinä vuosina kovaksi.

– Haluan kiittää seuran henkilöstöä, pelaajia, johtajia ja faneja, jotka tekevät tästä seurasta niin erityisen. Kehotan faneja seisomaan joukkueen takana, että päätämme kauden hyvässä nosteessa. Kaikille Arsenalia rakastaville: huolehtikaa seuran arvoista, hän sanoo tiedotteessaan.

Wengerin aikakauden ehdoton kruununjalokivi on "The Invincibles", kauden 2003-04 joukkue, joka selvitti koko 38 ottelun kauden Valioliigassa tappioitta. Kaikkiaan Arsenal pelasi liigassa 49 peliä peräjälkeen ilman tappioita.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.