Pitbull tekee tänä iltana ennätyksen Suvilahdessa

Helsingin Suvilahdessa on tänä iltana yksi kesän odotetuimmista hip hop -konserteista. Rap-artisti Pitbull eli Diego Armando Perez saa aikaan yleisöennätyksen. Lippuja oli myyty iltapäivällä jo 5 500, ja sää näyttää lupaavalta.

– Se on tietääkseni enemmän kuin missään yksittäisessä ulkoilmakonsertti Suvilahdessa, kertoo tilaisuuden järjestäjä Sami Vepsäläinen RL Concerts Oy:ltä.

– Flow- ja Tuska -festarit vetävät tietysti monen päivän aikana yhteensä enemmän. Metallican eiliseen verrattuna määrä on tietysti pieni, mutta omassa genressään suurtapahtuma.

31-vuotias Pitbull yhdistää elektronista ja tanssimusiikkia. Lisäksi hän on ottanut vaikutteita latinosta ja hip hopista, yhdistelee eri mantereiden musiikkityylejä ja puhuttelee siksi sekä eurooppalaisia tanssin harrastajia että latinalaisamerikkalaisia rap-tanssijoita.

Suvilahdessa on luvassa hittipainotteinen show, Pitbullin oma orkesteri ja suuret screenit. Siis suurenluokan konsertin ainekset.

Ei enää Jennifer Lopezin kanssa

Pitbull tunnetaan Jennifer Lopezin kanssa tehdystä kappaleesta On the Floor. Se on maailman toiseksi eniten katsottu kappale Youtubessa.

Vepsäläinen kertoo, että häneltä on kysytty esiintyykö myös Lopez Pitbullin konsertissa ja päinvastoin.

– Enää heitä ei saa samalle lavalle, kertoo Vepsäläinen.

– Se olisi konserttijärjestäjän unelma. Molemmat ovat kuitenkin sen luokan staroja, etteivät tarvitse enää toisiaan.

Lopez konsertoi Hartwall areenalla marraskuun alussa.

Huimaa nousua

Pitbull on ollut viime vuoden huimassa nousussa. Kaksi edellistä konserttia Suomessa oli pienempiä ja seuraava on varmaan areenatasoa, arvelee järjestäjä.

Pitbull on hyödyntänyt mainettaan markkinoimalla esimerkiksi nimikkovodkaansa.

MTV3 Uutiset haastattelee Pitbullia ja kuvaa konserttia. Lopputulos on nähtävissä Kymmenen uutisissa ja Maikkarin netissä.

Lue myös:

    Uusimmat