Pirtuntuojat voittivat KHO:ssa

Korkein hallinto-oikeus on kumonnut EU-asetusten vastaisena päätöksen kieltää 96-prosenttisen alkoholin tuonti tuliaisviinana. Näin KHO yhtyy Uudenmaan lääninoikeuden asiassa aiemmin antamaan päätökseen.

Pirtua voi tuoda EU:n ulkopuolisesta maasta nyt omaan käyttöön ilman tullia. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan henkilö voi tuoda litran 96-prosenttista pirtua henkilökohtaisena matkatavarana.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että pirtua voidaan pitää alkoholilaissa tarkoitettuna alkoholijuomana ja se soveltuu laimennettuna juotavaksi muiden alkoholijuomien tavoin. Pirtupullon maahan tuoneet Horst Weckström ja Pekka Pärssinen olivat hankkineet pullon alkoholiliikkeestä tarkoituksenaan juoda sitä. He olivat ostaneet pirtupullon kaksi vuotta sitten ja ilmoittivat siitä Suomen tullissa. Piiritullikamari otti pullon miehiltä, koska katsoi juoman olevan liian väkevää nautittavaksi. Pirtua pidettiin väkiviinana, jota ei saa tuoda Suomeen ilman erityistä lupaa.

Piiritullikamari korosti sitä, että väkiviinan yksityistuonti hämärtäisi väkiviinan ja alkoholijuoman eroa, ja tästä saattaisi seurata vakavia häiriöitä yleiselle järjestykselle ja ihmisten terveydelle. Weckström ja Pärssinen veivät jutun lääninoikeuteen, joka päätyi samalle kannalle kuin korkein hallinto-oikeus. Tulliasiamies valitti jutusta KHO:hon. Hän katsoi, että alkoholijuoman ja väkiviinan ero riippuu keskeisesti siitä, onko aine tarkoitettu juotavaksi. Tällöin 96-prosenttinen pirtu ei voisi olla alkoholijuomaa, sillä sitä ei voi nauttia sellaisenaan.

Tulliasiamiehen mukaan pirtun tuonnin salliminen sekoittaisi alkoholilain perusrakennetta ja tullitariffeja ja siten myös verotusta. Pirtua tuotaessa henkilö voi tuoda 2,5-kertaisen määrän alkoholia verrattuna poikkeussäännöksiin, jotka Suomi solmi EU:n kanssa.

Jutun voittaneet miehet kirjoittivat vastineessaan KHO:lle, että tulliasiamies yritti lähinnä suojella valtion alkoholimonopolia. He totesivat, ettei mikään muu EU-maa kiellä tuomasta tullitta yli 80-prosenttista alkoholia enintään litran verran.

Finnair muistuttaa: ei pirtua matkustajakoneeseen

Finnair heittää kylmää vettä niiden niskaan, jotka elättelevät ajatusta pirtun kuljettamisesta matkustajakoneessa. Pirtun kuljettaminen lentokoneissa matkatavarana ei edelleenkään ole sallittua. Finnair muistuttaa korkeimman hallinto-oikeuden pirtun tuontia koskevaan päätökseen viitaten, että kansainväliset ilmakuljetusmääräykset kieltävät jatkossakin alkoholipitoisuudeltaan yli 70-prosenttisten juomien kuljettamisen palovaaran takia matkustajalentokoneissa.

-Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA ja Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO luokittelevat pirtunkin helposti syttyväksi nesteeksi, jonka kuljettaminen matkatavarana on lentoturvallisuuden takia ehdottomasti kiellettyä, yhtiö sanoo.
Lentokoneissa ei matkatavarana saa myöskään kuljettaa esimerkiksi muita palavia nesteitä, erilaisia kaasuja tai paineistettuja ilma- ja kaasusäiliöitä, radioaktiivisia aineita, syövyttäviä tai magneettisia aineita eikä myöskään myrkyllisiä tai tartuntavaarallisia aineita.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat