Pirkka-Pekka Petelius julkaisi haikean kappaleen – kuuntele

Pirkka-Pekka Petelius julkaisi perjantaina haikean kappaleen tulevalta albumiltaan.

Pirkka-Pekka Petelius palaa musiikin pariin kolmentoista vuoden tauon jälkeen. Marraskuussa julkaistavan albumin ensimmäinen single kantaa nimeä Unelmat ja haaveet.

Kerrottuaan ihmisille uudesta musiikista Petelius on kuullut usein kysymyksen ”Miksi juuri nyt?” Vastaus on helppo.

– Sydäntä ei voi aikatauluttaa. Kaikella on aikansa ja tämän levyn aika on nyt. Minulta on pyydetty uutta levyä jo vaikka kuinka kauan, mutta olen kieltäytynyt tarjouksista järjestelmällisesti. Nyt aika oli oikea ja aloite tämän levyn tekoon lähti minusta itsestäni, Petelius kertoo.

Petelius kertoo ikävöineensä musiikkia jo pitkään.

– Edellisestä omasta levystäni on aikaa jo reilusti yli vuosikymmen, mutta en ole hylännyt tai unohtanut sitä. Olen kuunnellut musiikkia paljon, mutta nyt haluan pitkästä aikaa takaisin sen sisälle, Petelius kuvailee.

Mistä Unelmat ja haaveet sitten kertoo?

– Juuri siitä mistä nimi antaa ymmärtää. Ja siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä.

Peteliuksen vielä nimeämätön albumi julkaistaan 13. marraskuuta. Levyn tuottajina toimivat Sami Pitkämö ja Abdissa "Mamba" Assefa.

Kuuntele Peteliuksen uunituore kappale tästä:

Lue myös:

    Uusimmat