Piparkakkujen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse

Egyptistä hunajakakut kulkeutuivat ensin Kreikkaan ja levisivät sieltä vähitellen muuallekin Eurooppaan. Saksalaisesta N rnbergistä kehittyi keskieurooppalainen hunaja-piparkakkukeskus, sillä seudulla tuotettiin runsaasti hunajaa. Euroopassa hunajakakkujen valmistusoikeus oli pitkään vain luostareilla, sillä hunajaleivillä oli myös uskonnollisia merkityksiä, eikä pyhän leivän valmistusta haluttu uskoa ulkopuolisille.

Pohjoisen leipurit lisäsivät reilusti rasvaa

Pohjoismaissakin hunajakakut tulivat tunnetuiksi osittain luostarien välityksellä. Vadstenan luostarissa niitä tiedetään olleen ainakin vuonna 1444. Kakut saapuivat pohjoiseen kuitenkin sen verran myöhään, että sokeri syrjäytti pian hunajan ja taikinaan alettiin lisätä myös mausteita. Pohjoisen leipurit eivät myöskään tyytyneet pelkkään makeaan, vaan taikinaan ryhdyttiin lisäämään reilusti rasvaa.

Aluksi pipareita myytiin toreilla ja markkinoilla kappalekaupalla. Vähitellen niitä opittiin leipomaan kodeissakin. Reseptit olivat kallista omaisuutta, ja ne yritettiin pitää salaisuutena. Kartanoiden ja pappiloiden keittiöistä valmistustaitoa kulkeutui muualle palvelustyttöjen esiliinan taskuissa.

Perinteisten suomalaisten piparkakkujen nimet tuovat tuulahduksia entisiltä kotiseuduilta ja lapsuusajoilta. Kotiseudultaan muualle muuttanut maistelee tuttuja makuja leipoessaan esimerkiksi Pohjanmaan, Ahvenanmaan, Rauman tai Naantalin piparkakkuja. Lapsuuden kodin perintöpipareita taas ovat Isoäidin parhaat, Anopin nuoruusmuistot tai Oikein vanhat piparkakut.

Yksi suosikki suomalaisten kahvipöydissä ovat edelleenkin Paraisten piparkakut, joiden reseptin on kehittänyt rouva Lyydia Ekroos Paraisilta vuonna 1920. Reseptejä liikkuu kansan keskuudessa kymmenkunta, ja keittokirjoihinkin Paraisten piparkakut ovat ilmestyneet, mutta aito, alkuperäinen ohje pysyy salassa. (Mtv3-Finfood)