(EMI)
Pink Floydin Pulse löytyy kaupoista jo alennetusta hintaluokasta. David Mallet ohjasi elokuvan Pink Loydin vuoden 1994 Lontoon Earls Courtin konsertista.
Pulsen julkaisua DVD:nä lykättiin useaan otteeseen, mutta bändin ystäville paketti oli odotuksen arvoinen. Kyseessä on Rolling Stonesin neljän DVD:n Four Licksin ja Led Zeppelinin DVD-tuplan rinnalla yksi toistaiseksi parhaiten toteutettuja konserttijulkaisuja DVD:llä.
Pulse sisältää noin neljä tuntia musiikkia, josta varsinaista konserttia on 145 minuuttia.
Äänen laatu on hifistien unelmaa, eikä kuvallinen toteutus jää juurikaan jälkeen siitä.
Floydin perusmiehistöä tukee laaja muusikkojoukko. Asiaan perehtymätön voi pitää meininkiä kliinisenä ja koomisena, mutta oma suuruudenhullu ideansa tässä on. Valojen ja filmien show ei peitä Gilmourin, Masonin ja Wrightin soiton inhimillisyyttä ja persoonallisuutta. Etenkin David Gilmourin kitara maalailee mykistävällä vähäeleisyydellä ja tyylillä.
Meistä suomalaisista moni näki Floydin kesällä 1989, Lahden suurhallissa. Vaikka show oli tuolloin eri, DVD palauttaa mieleen väläyksiä ainutlaatuisesta illasta Lahdessa.
The Dark Side Of The Moon -klassikkolevy soitetaan kokonaisuudessaan.
Earls Court -keikan lisäksi DVD:lle on tosiaankin kasattu lisämateriaalia koko rahan edestä. On promovideoita, bootleg-konserttivideoita, valkokankaalla keikalla pyörineitä elokuvia, kiertuedokumentteja, kakkosottoja sekä levynkansitaidetta.
Lentämisen mystiikalla pelaavat videot Learning To Fly ja Take It Back ovat kestäneet aikaa hyvin.
teksti: Sami Ruokangas