Ex-Tuuttizen uusi kappale julkaistiin postuumisti.
Elokuun lopussa menehtyneen rap-artisti Ex-Tuuttizen eli Aaro Teikarin kappale Kurvaan/tienaan julkaistiin Spotifyssa perjantaina 12. syyskuuta.
Artistin viimeiseksi sosiaalisen median päivitykseksi jäi tieto kappaleen julkaisusta syyskuun puolivälissä. Näin ollen alkuperäisessä julkaisusuunnitelmassa on pysytty. Kappaleen julkaisijana toimivat All Day Entertainment sekä Teikarin oma levy-yhtiö OFN.
Teikarin äkillisestä kuolemasta uutisoitiin perjantaina 29. elokuuta. Artisti syntyi vuonna 1988 Kirkkonummella.
Aiemmin urallaan Ex-Tuuttiz tunnettiin Tuuttimörkönä. Artistinimensä Teikari vaihtoi vuonna 2020. Urallaan artisti julkaisi yhteensä viisi albumia.
Monsp Records julkaisi Tuuttimörön ensimmäisen sooloalbumin On totta tammikuussa 2013. Se nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle kolme.
Vuonna 2016 ilmestynyt Kromihammas nousi julkaisuviikollaan Suomen albumilistan kärkisijalle. Lisäksi hän esitti elektronista musiikkia nimellä Aaro DiCosta muun muassa MadMaxMattel-yhtyeessä.
Ex-Tuuttizen tuorein albumi, Venlafaxin Cowboy, julkaistiin tämän vuoden maaliskuussa.