Pimeys ja sade yllättivät kipparin – vene rysähti rantaan puiden väliin

Vene ajautui pimeässä ja sateessa kovaa vauhtia rantaan Savonlinnan Pienellä Haukivedellä viime yönä.

Pelastuslaitoksen mukaan veneessä oli tapahtumahetkellä kuusi ihmistä. Heidät kaikki pelastettiin rantaan ajautuneesta veneestä ilman loukkaantumisia. 

– Tässä oli onni onnettomuudessa. Kukaan ei loukkaantunut ja pelastajat olivat paikalla nopeasti. Etelä-Savon pelastuslaitos oli toisessa tehtävässä kiinni Savonlinnassa, mutta Savonlinnan Järvipelastajat pääsivät nopeasti paikalle, kertoo palomestari Eero Aho

Rantaan rysäyttänyt vene oli noin seitsemän metrinen ja kärsi merkittäviä vaurioita. Pelastuslaitoksen mukaan vene kolisteli ensin pimeässä 20 metrin päkän kiviä ennen mantereelle päätymistä. Vene rysähti vielä kahden puun väliin.

– Onnettomuuden syynä vaikuttaa olevan puhdas eksyminen pimeässä ja sateessa. Kippari oli hätkähtänyt kolinoita ja sitten oltiinkin jo maassa, Aho kertoo.


Lue myös:

    Uusimmat