Suomi taipui jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-finaalissa USA:lle. Pikkuleijonajoukkue koristeltiin hopeamitaleilla.
USA oli läpi ottelun yksinkertaisesti liian vahva Suomelle ja loppunumerot kirjattiin Yhdysvalloille 4-2.
Suomi puolusti finaalissa maailmanmestaruutta, mutta USA oli liian kova pala. Pikkuleijonien upea mitaliputki kuitenkin jatkuu, sillä vuonna 2015 tuli hopeaa, viime vuonna kultaa ja nyt jälleen hopeaa. Kaksi vuotta sitten juuri USA oli finaalissa etevämpi.
Suomi on saavuttanut vuodesta 1999 lähtien pelatuissa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa kolme kultaa, kolme hopeaa ja neljä pronssia.
Peli alkoi heti vaikeasti, kun NHL-legenda Keith Tkachukin poika Brady Tkachuk vei kiekon Aleksi Anttalaiselta ja syötti upeasti poikittain Josh Norrisille, joka teki lukemiksi 1-0 ajassa 03.51.
Erän lopulla Suomen puolustukselle tapahtui toinen nukahdus ja Joel Farabee niittasi 2-0-maalin.
Pikkuleijonilla oli läpi ottelun suuria vaikeuksia ylivoimapelissä, vaikka tilaisuuksia tarjottiin useampia. Kivuliain esimerkki tuli heti toisen erän alussa, kun Logan Cockerill tuli alivoimalla vahvasti Suomen alueelle ja tarjoili Farabeelle illan toisen osuman.
Suomi sai erän ensimmäisen laukauksen vasta seitsemän minuutin jälkeen ja se sujahti verkkoon. Eemeli Räsänen toimitti kiekon maalille ja USA:n maalivahti oli ihmeissään.
