Pikkukaupan vastaus aukiolojen vapauttamiseen – ovet auki kello 6.02

Uusikaarlepyyläinen K-kauppa avaa ovensa erikoiseen aikaan: kello 6.02. Taustalla on markkinointikikka vastaiskuna kauppojen aukiolojen vapautumiselle, kertoo K-market Torihallin myymäläpäällikkö Petter Bonde.

– Aukiolojen vapauttaminen oli meille huono asia, koska alle 400 neliön liikkeenä meillä oli jo ennestään lähes vapaat aukioloajat. Uudistuksen myötä menetimme asiakkaita isoille liikkeille.

Aukioloaika kello 6.02 on toiminut houkuttimena.

– Asiakkaat kommentoivat asiaa jatkuvasti. Tavoite oli, että meistä puhutaan kotona ruokapöydässä, kertoo Bonde.

Hän kertoo, että asiakkaita on ovella heti kuudelta.

– Muutama henkilö on jo kuudelta ovella. Jos asiakkaita on pihalla kello 5.55, niin avaamme ovet tarvittaessa jo silloin.

Vaikka kyseessä on puhtaasti markkinointitempaus, on ylimääräisestä kahdesta minuutista hieman käytännön hyötyäkin.

– Siinä ajassa ehtii avata kassan, Bonde sanoo.

Kauppojen aukiolo vapautumassa 1:54

Kauppojen aukiolo vapautumassa 2:02


Lue myös:

    Uusimmat