Pikaluistelija Koskelan kesto-ongelma korjaantui – "Pekalle iso henkinen helpotus"

Pikaluistelija Pekka Koskelaa ei nimetty Suomen olympiajoukkueeseen vielä ensimmäisessä aallossa tiistaina, mutta kisakutsu on tulossa, sillä hän on luistellut Suomelle maapaikan 500 metrille. 

Koskela, 35, on luistellut viime vuodet vuotta häntä nuoremman Mika Poutalan varjossa. Neljä MM-mitalia urallaan saavuttanut Koskela on paininut vammojen kanssa, mutta tällä kaudella hän on palannut huipputasolle.

Joulukuun alussa Calgaryn maailmancupissa hän jäi alle kaksi sekunnin kymmenystä kolmanneksi tulleen Poutalan ajasta. Luisteluliiton urheilutoimenjohtaja Janne Hänninen oli mielissään Koskelan suorituksesta Kanadassa.

– Pekalla on ollut muutama vaikeampi vuosi, mutta nyt on vuosikausiin parasta kyytiä. Pekka on niin kokenut kilpailija, että hän pystyy parantamaan tuosta olympiakisoihin, Hänninen kommentoi Olympiakomitean infossa Helsingissä.

Koskelan kohdalla on nähty usein myös otsikoita välineongelmista, kun terät ovat pettäneet voimakkaan luistelijan alla. Hännisen mukaan tuokin ongelma on nyt korjattu.

– Pekka ja Mika vaihtoivat uusiin teriin tämän vuoden alussa. Pekka naureskelikin tuossa hiljattain, että hän luisteli vielä Calgaryssä samoilla terillä. Ennen ne menivät vaihtoon muutaman viikonlopun jälkeen.

– Se on ollut Pekalle iso henkinen helpotus. Nyt välineet kestävät, mikä on näkynyt. Nyt Pekalla on intoa ja energiaa sitä kautta enemmän, Hänninen iloitsee.

Olympiakisoissa suomalaisia odottaa tutut olosuhteet, sillä kenttämestarit ovat samat kuin Calgaryssä.

– Yllätyksiä ei ole luvassa, Hänninen lupaa.

Olympiakomitea julkisti 13 ensimmäistä olympiaurheilijaa tiistaina, Poutala oli yksi heistä. Alla huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Kojonkosken ajatuksia valinnoista.

Lue myös:

    Uusimmat