Pikajuoksutähti saapuu MM-kisoihin dopingkohun ympäröimänä – "Olen selittänyt tilanteen"

Dopingrike-epäilyksien kohteena ollut pikajuoksutähti Christian Coleman lähtee Dohan MM-kisoihin yhtenä suurimpana ennakkosuosikkina. 23-vuotias tähtijuoksija oikaisee ympärillään pyörineitä puheita.

Yhdysvaltojen antidopingtoimisto USADA syytti Colemania virheellisten olinpaikkatietojen antamisesta, mutta luopui syytteistä juuri ennen kuin riita oli menossa käsittelyyn.

Dopingkohu on vaikuttanut Colemanin MM-kisavalmistautumiseen suuresti, eikä Colemanin mainekaan ole säilynyt kohun myötä puhtaana.

– Tässä on viestini faneille. Juoksen puhtaasti. En oikein tiedä, mitä muuta sanoa. Olen selittänyt tilanteen. En käytä mitään suoritusta parantavia aineita. En mitään laillisia tai laittomia. Teen vain kovasti töitä jumalalta saamillani lahjoilla ja kyvyillä, Coleman vakuuttaa Reutersin mukaan.

Coleman perusteli hiljattain unohtaneensa ilmoittaa päivitetyt olinpaikkatiedot eteenpäin dopingtestaajilla. Lahjakas pikakiituri vakuuttaa nyt kuitenkin oppineen läksynsä.

– Muistan jatkossa päivittää sovellusta jokaisella kerralla kuin liikahdan.

Lue myös:

    Uusimmat