Pihlajakadun tuhmat tädit jatko-osan kuvaukset purkissa – Salkkarit-tuottaja: "Poikkeaa täysin aiemmista kausista"

Salattujen elämien faneja on hemmoteltu jo kahden kauden verran Pihlajakadun tuhmat tädit -nettisarjalla. Pian sarja saa jatkoa. 

Salattujen elämien spin off -sarja Pihlajakadun tuhmat tädit on ollut alusta asti huippusuosittu katsojien keskuudessa. Sarjaa on tehty jo kahden kauden verran ja pian voidaan odottaa kolmatta kautta.

Sarjan kuvaukset saatiin nimittäin purkkiin elokuun alussa. Salattujen elämien tuottaja Marko Äijö kertoo, että tällä kertaa voidaan odottaa täysin edellisistä kausista poikkeavaa materiaalia. 

– Varmasti tulee raikas ja täysien aiemmista tuotantokausista poikkeava Tuhmikset 3 "Syntiset". Vahvoja yllätyksiä ja tihentyvää jännitystä on luvassa - ja tietysti aika tuhmia tätejä. Sen voin luvata, että kolmannesta kaudesta kuuluu jo tämän vuoden puolella, Äijö kommentoi. 

Tuhmikset 3 kuvattiin sisätiloissa, joten sateinen sääkään ei päässyt haittaamaan kuvauksia. 

– Kelien puolesta tuotanto meni aika nappiin, kun satoi kaatamalla ja olimme sisäkuvauksissa. Tämä viikkohan onkin sitten ollut silkkaa kesäistä aurinkoa, Äijö sanoo.

Tuhmisten ensimmäinen kausi julkaistiin MTV Katsomossa marraskuussa 2016 ja se keräsi miljoona katselukertaa kahdessa viikossa.

MTV Katsomossa 8.6. julkaistu jatko-osa Pihlajakadun tuhmat tädit – Vaatteet pois rikkoi heti ensimmäisen viikon aikana ensimmäisen kauden katseluennätyksen. Jaksojen kokonaiskäynnistysmäärä on tähän mennessä lähes kolme miljoonaa (2,84 milj.).

Kautta aikain Salkkareiden nettisarjat ovat olleet todella suosittuja ja yhteensä niitä on katsottu 20 miljoonaa kertaa. Pian nähdäänkin, millaisen suosion Tuhmisten kolmasosa saa. 

Katso tästä kakkososan traileri!

Salatut elämät palaa ruutuun kesätauolta 21.8. uusin jaksoin!

Lue myös:

    Uusimmat