Pienikin lukio voi pärjätä lukiovertailussa – tässä menestyksen salaisuus

Usein lukiovertailujen kärkisijoilla keikkuvat tutut suuret ja perinteiset lukiot pääkaupunkiseudulta. Myös pieni lukio voi pärjätä: sen ovat osoittaneet esimerkiksi Reisjärven ja Sievin lukiot Pohjois-Pohjanmaalta. Parhaimmillaan Sievin lukio on sijoittunut kahdeksanneksi.

– Syy on varmaan se, että täällä kaikki tuntevat toisensa ja myös opettajiin on läheinen suhde – ne on melkein kuin kavereita. Niitten kanssa voi jutella kaikesta, luonnehtii lukiolainen Emilia Rehu Sievin lukion toiselta luokalta.

– Täällä on kyllä tosi iloinen meininki. Täällä on kiva olla, vakuuttaa oppilaskunnan hankkimaa biljardia aulassa kepittävä Eetu Parkkinen.

Rehtori Risto Särkijärvi on hoitanut rehtorin pestiä lukion perustamisesta alkaen. Myös lähes kaikki opettajat ovat olleet töissä yhtä kauan.

– Ilmapiiri, se on kaikkein tärkein asia. Pyritään yhdessä tekemiseen ja siihen, että kaikilla olisi täällä hyvä olla, luonnehtii Särkijärvi.

Hän myös muistuttaa ykkösprioriteetista.

– Ajatellaan koko ajan opiskelijan tarpeita. Eli hyviä oppilaita vahvennetaan ja heikkoja autetaan niin, että he selviävät tästä lukiosta. Sitten ne ylioppilaskirjoitusten tulokset tulevat siinä sivutuotteena, kuvailee rehtori.

Luovia kurssiratkaisuja

Usein väitetään, että pienissä lukioissa ei ole riittävästi kurssitarjontaa. Sievissä ollaan toista mieltä: kursseja rakennellaan yhdessä oppilaiden kanssa.

– Täällä on enemmän mahdollisuuksia kokeilla uutta, käyttää teknologiaa hyväksi ja kehittää uusia kursseja. Esimerkiksi yrittäjyyskurssi on hyvä esimerkki siitä, kehuu Eetu Parkkinen.

Rehtori kertoo, että Sievissä ei tallata valmiita latuja.

– Me ei luoda niin kuin jossain isoissa yksiköissä valmiita palkkeja, jota oppilaat valitsevat. Teemme päinvastoin eli oppilaat valitsevat asioita ja me teemme sitten kursseja sen pohjalta, kertoo rehtori.

Pienellä lukiolla on haasteensa senkin vuoksi, että karsintaan ei juuri ole varaa. Kun oppilaita on reilut sata, kaikki halukkaat otetaan sisään jotta lukio ylipäätään pystytään säilyttämään.

– Meillä on silti hyviä esimerkkejä siitä, että on tultu lukioon reilusti alle seitsemän keskiarvolla ja kirjoitettu kuitenkin ylioppilaaksi kohtuullisin arvosanoin, kertoo rehtori.

Opettajien rooli on sekin pikkulukiossa tavallista laajempi – sen tietävät opiskelijat.

– Opettajat on mukana tässä hommassa ei pelkästään työtä tekemässä, vaan viemässä meitä nuoria eteenpäin, sanoo Eetu Parkkinen.




Lue myös:

    Uusimmat