Pieni Merenneito nauttii suursuosiota – Sanna Saarijärvi näyttelee merten pahista niin teatterissa kuin elokuvassakin
Disneyn Pieni Merenneito nauttii suursuosiota elokuvassa ja näyttämöllä.
Näyttelijä Sanna Saarijärvi näyttelee Pieni Merenneito -musikaalissa merinoita Ursulan roolin. Helsingin Kaupunginteatterin supersuosittu musikaali palaa teatterin ohjelmistoon tulevana syksynä.
Saarijärven ylistettyä roolityötä pääsee kuulemaan nyt myös tuoreessa Pieni Merenneito -elokuvassa, jossa hän dubbaa Suomeksi samaisen merten pahiksen. MTV:n Huomenta Suomi kävi haastattelemassa nyt 30-vuotisen uran tehnyttä näyttelijää. Saarijärvi kertoo, että elokuvan dubbaaminen oli antoisaa, mutta myös haastavaa.
– Onhan näissä itse asiassa aika iso ero, koska nyt ensi-iltaan tulleessa elokuvassa dubbaan Melissa McCarthyn ja hänen Ursulansa. Se oli vähän haastavaakin, koska olen niin monta esitystä tehnyt Ursulaa Helsingin Kaupunginteatterin lavalla. Se on minun systeemissäni ja elimistössäni, Saarijärvi nauraa.
Pitkän uran tehnyt Saarijärvi kertoo Ursulan roolin olleen hänelle todella mieluisa.
– Hauskaa on, että minulla tulee nyt 30 vuotta Kaupunginteatterissa täyteen. Aloitin Oopperan Kummituksen Christinenä prinsessaroolissa ja nyt sitten tällaiseen merinoitaan, eli eikös tämä ole sellainen naisnäyttelijän 30 vuoden kaari, Saarijärvi nauraa.
Pieni Merenneito -musikaali saa uusintaensi-iltansa elokuussa Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.
Mikä Saarijärvelle oli haastavinta Ursulan ääninäyttelemisessä ja kuinka paljon Ursulan näyttämöversio eroaa elokuvan noidasta? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää