Phyllo Santiago ja sabayonkastike 8.12.2000
Toimittaja Ari Malmberg
Ruokaosuudessa Ravintola Motin keittiöpäällikkö Nina Kaukonen.
1 pkt filotaikinaa (pakasteesta)
50 g voisulaa
50 g pähkinärouhetta
Täyte:
2 dl mantelijauhoa
2 kananmunaa (vatkattuna)
1 dl sokeria
40 g voisulaa
loraus alkoholia (esimerkiksi grand marnier, amaretto tai konjakki)
1. Sekoita täytteen aineet tasaiseksi massaksi.
2. Levitä yksi taikinalevy, voitele voisulalla ja riputtele pähkinärouhetta.
3. Laita toinen taikinalevy päälle, voitele voisulalla ja ripottele pähkinä- rouhetta päälle. Lisää viimeiseksi taikinalevy päälle.
4. Leikkaa terävällä veitsellä neliöitä ja laita niihin lusikalla mantelimasaa. Sulje neliö kauniiksi nyytiksi ja paista uunissa 180 asteessa noin 10 min.
5. Tarjoa sabayonkastikkeen kera.
Sabayoninkastike
2 1/2 dl valkoviiniä, marsalaa, sherryä tai seljamehua
2 1/2 dl sokeria
10 munankeltuaista
1. Mittaa aineet kasariin ja sekoita.
2. Kuumenna vesihauteessa koko ajan sekoittaen.
3. Kun seos alkaa kuplia, kaada se nopeasti kylmää kulhoon.
4. Sabayonkastikkeen voi tarjota kylmänä tai kuumana ja sitä voi myös käyttää gratiinikastikkeena esimerkiksi uunipäärynöihin.
Uusimmat
-
22:42
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Sunisen hirmuiskun seuraukset paljastuivat tv-kuvissa – Rovanperä hämillään
-
22:25
Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksynyt lakipaketin, jolla liittovaltion hallinnon sulku voidaan välttää
-
22:18
Pelicans-tähti pelikieltoon tästä kammotöötistä
-
22:18
Ei osunut vieläkään: Loton potti kasvaa jo 9 000 000 euroon – tässä illan oikea rivi
-
21:35
Amazing Race -osallistujat Anna Perho ja Atte-poika tekivät ällistyttävän ratkaisun – hyvä teko koitui parin kohtaloksi
-
21:27
Merialueille tuulivaroitus ensi yölle ja huomiselle
-
21:22
KalPa-vahti sai kipeän tällin kasvoihinsa – ristikkokaan ei suojannut epäonniselta vammalta
-
21:14
Hämmentävä episodi Jokereiden voittomaalin jälkeen – valmentaja kuittaili sählingistä: "Ei näköjään osata laskea"
-
21:08
Josep Borrell Odessassa: EU jatkaa Ukrainan tukemista – MTV seuraa sotaa
-
21:03
Trumpia neuvoneen kenraali McMasterin mukaan Ukrainaa pitää aseistaa päättäväisemmin: "Annamme 30 panssarivaunua, kun pitäisi antaa 300"
-
21:00
Katariina Kaitue joutui onnettomuuteen Amazing Race -ohjelman avausjaksossa – näin hänelle lopulta kävi
-
21:00
Masked Singer -paljastus hämmensi etsivät: "Te menitte ihan kahville!"
-
20:43
Jättimäinen taklaus käynnisti kalabaliikin kaukalossa – Olli Jokinen ärähti: "Se on ongelma SM-liigassa"
-
20:37
Vapaaehtoiset etsijät epäilivät Rasmus Takaluoman löytyvän jopa kaukaa kotipaikasta: "Vastaus voi olla missä vain mereen saakka"
-
20:30
Marcus Grönholmilla ja Timo Rautiaisella isoja auto-ongelmia Amazing Race -ohjelmassa – tältä ikävä takaisku tuntui
-
20:29
Todellisen ystävyyden merkki: Kaaso pisti kropan likoon hääkuvauksissa
-
20:19
Enrique äkkirikastui sotimalla: Näin Putin värvää WhatsAppissa kuubalaismiehiä joukkoihinsa – "Kaikki tietävät hyvin, mihin ovat menossa"
-
20:03
Helsingin Lego-tapahtumalle rajua kritiikkiä: "Täysi kaaos" – Näin vastaa tilaisuuden järjestäjä MTV Uutisille
-
20:02
Teemu Suninen kuittaili Toyotalle isosta virheestä
-
19:39
Jättiyllätys Valioliigassa – Manchester City hävisi viimein
-
Lataa lisää