Petteri Sihvoselta suora tunnustus Jokereille: "Kiistatta aika hyvällä mallilla"

Jääkiekkoliiga KHL:ssä Jokerit on aloittanut oman kautensa enemmän kuin hyvin. Seitsemästä ottelusta narriryhmä on ottanut kuusi voittoa ja yhtä vaille täydet pisteet. MTV Sportin asiantuntija Petteri Sihvonen antaa suoran tunnustuksen Jokereille.

Jokereiden ainoa pistemenetys tuli Pietarin SKA:lle, jolle se hävisi jatkoajan jälkeen. Muuten Jokerit on napsinut voittoja voittojen perään.

MTV Sportin asiantuntijan Sihvosen mukaan Jokereiden mahtivire ei ole tullut täytenä yllätyksenä. Sihvonen antaa kuitenkin suoran tunnustuksen siitä, että Jokereiden peli on kehittynyt hyvin nopealla aikataululla.

– Kauden alussa siinä oli vielä pikkuisen kohellusta ja pystyyn päin pelaamista, kun olisi voinut lähteä rauhallisemmin. Tällä hetkellä kaikki pelaamisen rytmit ovat rauhallisia ja tarvittaessa kipakoita. Ovat ne sitten puolustamiseen tai hyökkäämiseen liittyviä, Sihvonen pohtii.

Sihvosen mukaan ”Jokereiden pelissä syntyy pelinopeutta ilman, että pelaajat joutuvat luistelemaan tai tekemään ylimääräistä työtä”.

– Kaikki suomalaisen jääkiekkoilun hyvät periaatteet ovat voimassa. Ne eivät olleet ihan kauden ensimmäisissä otteluissa – nyt ne ovat, Sihvonen näkee.

Iso tekijä Jokereiden pelillisen kehityksen takana on se, miten koko kausi lähti liikkeelle.

– Voittavissa olosuhteissa pelaajat ovat äärimmäisen vastaanottavia ja valmentajat pystyvät analysoimaan huolella. He pystyvät kehittämään pelaamista koko ajan. Ei puhuta kädestä suuhun elämisestä eikä sitä peliä jouduta pakottamaan. Sitä voi hienosäätää, Sihvonen perkaa ja alleviivaa:

– Tällä hetkellä peli on kiistatta aika hyvällä mallilla.

Mitä Sihvonen toivoo Jokereiden päävalmentajalta Lauri Marjamäeltä? Entä mitä alkukausi on näyttänyt Marjamäen itsensä kohdalla?

Muun muassa näistä lisää alla olevalta videolta: 


Lue myös:

    Uusimmat