Petteri Sihvonen mylläisi SM-liigaa kovalla kädellä, moni nykyseura porrasta alemmas – "Euroopan kovin lätkäliiga"
Suomalaisen jääkiekkoilun ympärillä on tänäkin talvena käyty yhä voimistuvaa keskustelua siitä, miten kilpailu tulisi maan huippusarjoissa järjestää. Suljetun SM-liigan taru on monien mielestä kuljettu loppuun, ja MTV Urheilun tietojen mukaan Liigakin on alkanut laatia selvitystä uudesta sarjajärjestelmästä. MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen esitti aiemmin oman näkemyksensä. Tällainen Sihvosen malli olisi.
Sihvosen mukaan sarjajärjestelmän uudistamisessa ja SM-liigan avaamisessa on loppujen lopuksi kyse koko suomalaisen kiekkokentän kokonaisedusta.
– Ehdotan sydämeni pohjasta, suomalaisen jääkiekkoilun kokonaisedun nimissä, että avataan tämä keskustelu uudesta sarjajärjestelmästä. Sopii kannattaa tai tyrmätä tämä minun ehdotukseni, argumentoida, osoittaa puutteet, ilmaista hyvät puolet. Tähdellistä olisi, että eri tahot ajattelisivat ääneen ja esittelisivät jotain omaa malliaan ehdolle keskusteltavaksi.
Omassa esityksessään Sihvonen jakaisi SM-liigan kahdeksi erilliseksi sarjaksi: kymmenen joukkueen A-liigaksi ja kymmenen joukkueen B-liigaksi, jotka siis yhdessä muodostaisivat uuden 20 joukkueen SM-liigan.
Sekä A- että B-liigassa joukkueet pelaisivat kuusi kertaa toisiaan vastaan, mikä tekisi yhteensä 54 ottelua. Tämän lisäksi jossain vaiheessa kautta kukin A-liigan joukkue kohtaisi kunkin B-liigan joukkueen.
Runkosarja koostuisi siis kaikkiaan 64 ottelusta.
– Kaikkien otteluiden pisteet, maalit, tehopisteet ja muu sellainen merkataan tietysti oman liigan tulukoihin, Sihvonen täsmentää.
Sihvosen esimerkkimallissa esitelty joukkuejako perustuu nykyisten SM-liigaseurojen osalta niiden sijoituksiin 23. tammikuuta.
– Kuumia perunoita, oikeita makupaloja, olisivat B-liigassa ensimmäisellä kaudella Kiekko-Espoo ja Jokerit. Nykyisestä Mestiksestä olen tuohon näytille ottanut – monia asioita peilaten – Espoon lisäksi Joensuun Kiekko-Pojat, Rovaniemen Kiekon ja TUTO Hockeyn.
Juttu jatkuu kuvan alla.
A-liigan kahdeksan parasta joukkuetta jatkaisi pudotuspeleihin, jotka pelattaisiin mestaruuteen asti paras seitsemästä -ottelusarjoina.
A-liigan kaksi viimeistä joukkuetta joutuisivat pelaamaan sarjapaikastaan B-liigan kuuden parhaan joukkueen kanssa. Nämä kahdeksan joukkuetta pelaisivat omat pudotuspelinsä niin ikään paras seitsemästä -järjestelmällä. Kaksi parasta joukkuetta eivät pelaisi finaalia vaan lunastaisivat seuraavaksi kaudeksi paikan A-liigassa.
B-liigan kaksi viimeistä joukkuetta taas saisivat paras seitsemästä -ottelusarjassa vastaansa Mestiksen kaksi parasta joukkuetta, ja näiden ottelusarjojen voittajat lunastaisivat seuraavalle kaudelle paikan B-liigassa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Esityksensä suurimmaksi ongelmakohdaksi Sihvonen nostaa rahan ja tarkemmin tulonjaon.
– Tiedänhän minä, mistä eniten kiikastaa: rahasta. Ja mistä rahasta? Telian tv-rahasta.
Hän ratkaisisi asian jakamalla 60 prosenttia tv-tuloista A-liigan seuroille ja loput 40 prosenttia B-liigan seuroille. Epäsuhtaa tasattaisiin sillä, että kukin B-liigan seura saisi kaikki kymmenen A-liigan seuroja vastaan pelattavaa runkosarjaottelua kotikaukaloonsa.
– Niistä tulot B-liigan seuroille.
– Tohdin sanoa: A-liigassa olisivat heti katsomot liki täynnä liki joka ottelussa – olisihan kyseessä Euroopan kovin lätkäliiga. Enkä epäile, etteikö väkeä kävisi nykyistä huomattavasti enemmän myös B-liigan otteluissa.
Aiheesta keskusteltiin myös Liigaviikko-ohjelmassa torstaina. Siinä Sihvonen otti kriittisesti kantaa Jukka Jalosen näkemyksiin sarjajärjestelmästä. Tästä video alla.
Miten SM-liigaa pitäisi uudistaa? Vastaa kyselyyn alla.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
18:51
Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähteneet lennot myöhästelleet
-
18:48
Tuhannet siviilit alkaneet lähteä Rafahista
-
18:47
Turussa usean partion poliisitehtävä – yhtä ammuttu
-
18:44
Ensimmäinen olympiaurheilija kuollut Ukrainan sodassa – Oleksandr, 30, sai surmansa
-
18:34
He hakevat Mika Aaltolan työpaikkaa
-
18:25
Yli 1 500 musiikkialan ammattilaista kannustaa boikotoimaan Euroviisuja
-
18:18
Lilla, 17, tuupertui kesken pelin ja kuoli – koskettava ele
-
18:04
Pornotähti Stormy Daniels puhuu uudessa dokumentissa suunsa puhtaaksi suhteestaan Donald Trumpiin
-
17:33
Kari Jalonen huippuseuran päävalmentajaksi
-
17:32
Riston ja Mikan soppa yllättää – haastaa pinaattikeiton: "Olin todella hämilläni"
-
17:23
Kampaamot murtoaallon kohteena Uudellamaalla
-
17:13
Tuomari uhkaa Donald Trumpia vankeudella – jo kymmenes huomautus oikeuden halventamisesta
-
17:11
EU:n ja Puolan kiista oikeusvaltioperiaatteesta näyttää päättyvän
-
17:06
Pääseekö Suomi Euroviisujen finaaliin? Näin asiantuntijat ennustavat
-
17:06
Pääseekö Suomi Euroviisujen finaaliin? Näin asiantuntijat ennustavat
-
16:59
Expressen: Ruotsin hallitus aikoo keskustella Siprin kanssa Cronbergin Venäjän-matkasta
-
16:47
Helsingin kaupungin sivuille kohdistui palvelunestohyökkäys
-
16:43
Jo on härskiä: Paris Hiltonin lanko ammattilaiskentälle 45-vuotiaana – seuran ex-pelaaja höyrysi kiivaana
-
16:26
Suomen ja Tanskan pääministerit kiirehtivät Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamista
-
16:25
Hiihtomuseosta 20 vuotta sitten varastettu Schmeisser-konepistooli löytyi huumerikollisen autosta
-
Lataa lisää