Petteri Orpolla oli epäonnea pääministerin kuulantyöntökisassa – takareisi repesi mutta voitto melkein tuli: "Tosin Antero Vartia työnsi varmaan viisi metriä pidemmälle"

Petteri Orpo joutui urheiluonnettomuuteen Kesärannan kuulantyöntökisoissa 1:20

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on aktiivinen urheiluharrastaja. Orpo kertoo Ripsa Koskinen-Papusen haastattelussa onnettomuudesta, joka hänelle tapahtui Kesärannan kuulantyöntökisoissa.

Orpon mukaan pääministeri oli kutsunut oppositiopuolueiden kansanedustajia paikalle ja haastoi kaikki kuulantyöntöön.

– Ajattelin, että kyllähän minä yhtä kuulaa työnnän, ja osallistuin kisaan kylmiltäni, nuorena yleisurheilua harrastanut Orpo kertoo.

– Tekniikka tuli selkäytimestä, mutta takareisi ei kestänytkään.

Orpo sanoo, että hänen takareitensä jänteet repesivät.

– Tajusin sillä samalla hetkellä, mitä tapahtui. Lopetin tietenkin kuulantyönnön siihen ja kävelin pois.

Pitkä kuntoutus palkitsi lopulta

Orpo kertoo kuntouttaneensa vammaa vuoden päivät. Nyt hän on jo voiton puolella, kun esimerkiksi juokseminen sujuu entiseen malliin. Mutta kuka voitti kuulantyönnön?

– Kyllä minä muistaakseni metrin pidemmälle sain, Orpo nauraa.

– Tosin Antero Vartia työnsi varmaan viisi metriä pidemmälle. Ei vaan, en minä muista. Se sattui niin paljon, etten jäänyt katsomaan.

Orpo toteaa ottaneensa opiksi tapaturmasta.

– Ymmärsin sen, että lihaskunto on tällaiselle keski-ikäistyvälle ukolle asia, josta täytyy huolehtia. Olen ruvennut venyttelemään, ja sen jälkeen elämänlaatu on parantunut huomattavasti. Nukun paremmin, eikä enää ole niska- ja hartiasärkyjä.

Vapaalla Ripsan kanssa lauantaisin MTV3-kanavalla kello 19.10.

Lue myös:

    Uusimmat