Oppositiojohtajat Petteri Orpo ja Riikka Purra saivat aikaan sanasodan esimerkiksi hoitajapulasta. Helppoa tulevaisuutta kumpikaan puoluejohtaja ei lupaa.
Mahtuisivatko kokoomus ja perussuomalaiset tulevaisuudessa samaan hallitukseen?
Isoa kysymystä nostettiin esille Politiikan toimittajat ry:n järjestämässä kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon ja perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran väittelyssä.
Perussuomalaisia hiertävät Purran mukaan eniten kokoomuksen EU- sekä maahanmuuttopoliittiset linjaukset. Orpo puolestaan pitää hankalana perussuomalaisten suhdetta EU:hun ja laajemminkin kansainvälisyyteen.
Talouspolitiikan tulevaisuuden osalta Orpo ja Purra ovat osin samoilla linjoilla: kipeitäkin päätöksiä on edessä.
– Minä uskallan sen sanoa, että seuraava hallitus joutuu tekemään myöskin leikkauksia, tähän ylettömään velkarahan jakamiseen, jota on tällä hetkellä harjoitettu. Se on vastuutonta, koska vasemmistohallituksessakin tiedetään, että nämä kulutusjuhlat loppuvat jossain vaiheessa, Orpo sanoi.
– Olen aivan samaa mieltä siitä, että seuraava hallitus, mistä ikinä se koostuukaan, joutuu tekemään vaikeaa päätöksiä. Uskoisin jopa, että [Juha] Sipilän kauden kikyt jäävät kalpenemaan näiden rinnalla. Mutta se on sitten täysin toinen asia, miten näin tehdään, Purra linjasi.
Kumpikin puoluejohtaja korosti kuitenkin ensisijaisesti muita keinoja talouden tervehdyttämisessä.
Molemmat haluaisivat laskea työn verotusta, ja kokoomus kääntäisi katseita myös esimerkiksi asumistukimenoihin.
Perussuomalaisten Purra ei kysyttäessä kieltänyt ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista, jota kokoomus on ajanut.
– Ei perussuomalaiset ole sanonut, ettemme missään nimessä hyväksy sitä, Purra totesi.
Kiivas väittely hoitajapulasta
Työperäiseen maahanmuuttoon puolueet suhtautuvat hyvin eri tavalla. Tästä Orpon ja Purran välille syntyi myös hieman kierroksia nostattanut väittely.
