Petter Northug latasi suorat sanat Therese Johaugin tulevaisuudesta: "Hänhän on 3,5 kiloa kevyempi"

Norjan hiihtokuningatar Therese Johaug päätti uransa viime kauteen. Kaksinkertainen olympiavoittaja Petter Northug kertoi Dagbladetin haastattelussa Johaugin paluun olevan mahdollinen.

Uransa neljään maailmanmestaruuteen ja kolmeen olympiakultaan päättäneestä Therese Johaugista on liikkunut paljon huhuja, että hän saattaisi tehdä paluun kisaladuille 2025 Trondheimin MM-kotikisoihin. Petter Northug uskoo tämän olevan mahdollista.

– Uskon kyllä siihen. Hänhän on myös 3,5 kiloa kevyempi. Trondheimin ladut sopivat hänelle täydellisesti. Ehkäpä maastohiihdon maailmancup tarvitsee Johaugin paluun. Toivomme ja uskomme, että Johaug on mukana MM-kotikisoissa. Se olisi todella hauskaa, Northug sanoi.

Johaug synnytti viime kuussa ensimmäisen lapsensa. Kaikkien aikojen menestynein maastohiihtäjä Marit Björgen teki aiemmin vastaavan tempun, kun hän palasi lapsen hankkimisen jälkeen kisaladulle ja voitti neljä olympiamitalia (kaksi kultaa) ja neljä maailmanmestaruutta.

Myös Norjan nykyiset maajoukkuehiihtäjät Helene Marie Fossesholm ja Ingvild Flugstad Östberg ovat toiveikkaita Johaugin paluun suhteen. Johaug itse kuitenkin hillitsee puheita kisaladuille palaamisesta.

– Se on mukavaa, että he ajattelevat minua ja uskovat yhä minuun, mutta nyt täytyy keskittyä muihin asioihin kuin vuoden 2025 Grånasenin 50 kilometrin kilpailuun, Johaug totesi.

Lue myös:

    Uusimmat