Petri Kontiola palasi pitkästä aikaa Leijoniin, sitten MM-kisoihin? – "Ei täällä muuten pyörittäisi"

Leijonia yhteensä kuusissa MM-kisoissa ja kaksissa olympialaisissa edustanut Petri Kontiola palasi pitkästä aikaa Suomen jääkiekkomaajoukkueen riveihin, kun hän oli mukana keskiviikon Tshekki-ottelussa. Nähdäänkö hänet ensi viikolla alkavassa MM-turnauksessa? Haluista se ei jää kiinni.

Kontiola, 36, pelasi edelliset A-maaottelunsa kaudella 2017–18. Etelä-Koreassa käytyjen olympialaisten jälkeen koitti hiljaiselo.

Se päättyi keskiviikkona, kun Kontiola johdatti Leijonien ykkösketjua Tshekin EHT-turnauksen kamppailussa isäntämaata vastaan.

– Oli hyvä fiilis pukea Leijonat-paita taas päälle. Oli aika paljon intoa alussa. Huomasi, ettei ole ihan hetkeen pelannut. Otti oman aikansa, että pääsi peliin mukaan, Kontiola mietti MTV Urheilulle Tshekki-kamppailun jälkeen.

Kontiola oli yksi Suomen näkyvimmistä pelaajista yhdessä Harri Säterin, Mikael Ruohomaan ja Teemu Turusen kanssa. Viime kaudella HPK:ta edustanut Kontiola oli naulata Suomen 2–2-tasoitusmaalin kolmannessa erässä.

– Muisti hyvin sen, että näissä peleissä ei montaa paikkaa tule. Pitää olla aina hereillä ja saada huippusuoritus irti koneesta. Se jäi vähän piippuun nyt. Pitää kuitenkin antaa itselleen vähän aikaa, Kontiola sanoi omista otteistaan.

Sama kuvailu osui myös koko Leijonien joukkueeseen.

– Olimme pari erää vähän telineissä ja kaveri tuli todella kovaa päälle. Heistä näki, että he ovat pelanneet jo pari treenipeliä tuohon alle. Viimeisessä erässä saimme vähän hallintaa ja muutaman paikan luotua. Pitää vain jatkaa tuosta, Kontiola mietti.

Kokenut hyökkääjä pelaa vielä toisen ottelun Tshekin EHT-turnauksen aikana. Lauantaina selviää, onko Kontiola mukana tämän kevään MM-joukkueessa.

Halusta se ei jää kiinni.

– Totta kai paikka himottaa. Ei täällä muuten pyörisi. Kiinnostus on kova ja tämä on todella tärkeä valmistava jakso sitä ajatellen. Ei ole paljoa aikaa – ihan vain pari peliä. Pitää olla heti skarppina, Kontiola miettii aiheesta.

Lue myös:

    Uusimmat