Perustuslakivaliokunta sai valmiiksi lausuntonsa rajavartiolain uudistamisesta. Kuumana kysymyksenä on ollut se, voidaanko itäraja sulkea myös turvapaikanhakijoilta poikkeustilanteessa. Perustuslaillista estettä ei valiokunnan enemmistön mielestä ole.
Rajavartiolain uudistamisella pyritään varautumaan muun muassa hybridioperaatioihin, joihin voi kuulua siirtolaisten käyttäminen aseena.
Huolena on ollut se, että Venäjä järjestäisi Suomen rajanylityspaikoille tuhansia siirtolaisia aiheuttamaan ongelmia Suomelle.
Pitkään jatkuneen väännön jälkeen hallituksen esityksessä ollaan nyt mahdollistamassa se, että poikkeusoloissa kaikki itärajan rajanylityspaikat voidaan sulkea ja turvapaikkahakemuksia otettaisiin vastaan vain esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Perustuslakivaliokunta ei näe estettä tälle.
– Perustuslakivaliokunnan enemmistö katsoi, että tämä on perustuslainmukainen esitys. Rajanylityspaikat voidaan sulkea ja rajaliikennettä voidaan rajoittaa, mutta valiokunta katsoo kuitenkin, että toimenpiteiden on oltava välttämättömiä. Päätös on kumottava sen jälkeen, kun rajanylitystä ei ole tarpeen rajoittaa, valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoo MTV Uutisille.
Hallituksen tehtävänä olisi esimerkiksi hybridioperaation aikana päättää, minne kansainvälistä suojelua tarvitsevien ihmisten hakemusten vastaanotto keskitettäisiin. Perustuslakivaliokunta ei ota näihin paikkoihin kantaa.
– Jos tänne tulee suuri määrä maahantulijoita tai sitten vieraan valtion toimesta välineellistetään tätä maahanmuuttoa. Näissä tapauksissa on mahdollista keskittää näitten hakemusten käsittelyä. Mutta se on tapahduttava kansainvälisten sopimusten ja ihmisoikeussopimusten puitteissa, painottaa Ojala-Niemelä


