Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Pertti Salolainen perussuomalaisista: Ei tullut jytky, tuli lötkö

Kansanedustaja Pertti Salolainen (kok.) kuvailee perussuomalaisten vaalitulosta lötköksi. 

Perussuomalaiset sai ennakkoäänistä 8,2 prosenttia. 

– Mitä tuo tulos sitten merkitsee. Ei tullut jytkyä, tuli lötkö, kansanedustaja Pertti Salolainen (kok.) kommentoi MTV:n vaalilähetyksessä. 


Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari sanoi STT:lle, että vihreät on kasvattamassa kannatustaa eniten.  

Ennakkoäänten perusteella keskusta näyttäisi voittavan vaalit 21 prosentin saaliillaan.

– Keskustan kannatus on vahvinta pienissä kunnissa ja maaseudulla, joten sen tulos tulee tippumaan vielä ainakin prosenttiyksikön verran. Tilanne on vielä auki, Ruostetsaari sanoo.

Perussuomalaisten kannatus saattaa kuitenkin nousta kun vaalipäivän äänet lasketaan mukaan.

– On spekuloitu sitä, miten Ruotsin tilanne on vaikuttamassa vaalipäivän tulokseen. 8,2 prosentin äänisaalis olisi vähemmän kuin viimeisimmissä gallupeissakin on perussuomalaisille luvattu. Uskon, että puolueen lopullinen äänimäärä nousee jonkin verran.

MTV.fi seuraa netissä vaalien tuloslaskentaa, ehdokkaiden läpimenoa ja kiinnostavimpia ilmiöitä reaaliaikaisesti.

MTV Uutiset seuraa vaali-iltaa nettilivessä mtv.fi-sivustolla sekä katsomo.fi-palvelussa alkaen kello 19.55. MTV3-kanavalla vaalitulosta puidaan alkaen kello 21.05, ja tätäkin lähetystä voi seurata netistä tai katsomosta.

Seuraa oman kuntasi ja ehdokkaasi tilannetta oikeusministeriön vaalit.fi-palvelusta

Ruostetsaari kommentoi tuloksia STT:lle, kun äänistä oli laskettu 47 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat