Vaalitulosta odottavat suomalaiset saavat sunnuntaina iltakahdeksalta ensitiedon ääntenlaskennan tilanteesta. Miten lukuja tulisi tulkita?
Tulkinta on iso kysymys myös puolueille. Kun neljä vuotta sitten ääntenlaskennan ensitilanne julkaistiin, SDP:llä ja perussuomalaisilla oli eroa 3,8 prosenttiyksikköä. Illan aikana Antti Rinteen (sd.) vaalivoitto suli 0,2 prosenttiyksikköön.
Kokoomuksen entinen suunnittelupäällikkö Jukka Manninen on seurannut useiden vaalien tulosta numeroiden äärellä.
– Valmistautuminen puheenjohtajan briiffaamiseen tuloslähetystä varten oli aina usean päivän homma, Manninen sanoo.
STT perehtyi siihen, miten puolueiden suosio vaihteli 2010-luvun eduskuntavaaleissa ennakkoäänestämisen ja varsinaisen vaalipäivän välillä. Ne kertovat, mihin vaalitulos on sunnuntai-illan aikana keskimäärin kehittynyt.
Seuraa vaali-iltaa MTV:n seurassa kello 19.30
MTV Uutiset seuraa vaalipäivää hetki hetkeltä ja näyttää suorassa tuloslähetyksessä ääntenlaskennan etenemisen sekä puolueiden puheenjohtajien reaktiot ja asiantuntijoiden kommentit.
Suora tuloslähetys vaalivalvojaisista ja Pikkuparlamentista alkaa MTV:n uutisankkurin Maija Lehmusvirran johdolla kello 19.30. Lähetys jatkuu, kunnes vaalien ratkaisu on selvä.
MTV:n Tulospalvelu avautuu kello 20 ja näyttää heti ennakkoäänien jakauman. Tämän jälkeen vaalitulos päivittyy reaaliajassa Tulospalveluun, jonka kautta voi tarkastella äänten jakautumista ja oman ehdokkaan äänisaalista.
Jos oma ehdokas on vielä valitsematta, etsi paras MTV:n Vaalikoneesta!