Pertti Salolainen muistelee: Suomen luontokohteet kiinnostivat prinssi Philipiä

Britannia on hiljentynyt tänään suremaan, kun prinssi Philip siunataan haudan lepoon.

Pitkän uran politiikassa tehnyt Pertti Savolainen toimi vuosien 1996-2004 välisenä aikana Suomen Lontoon suurlähettiläänä. Hän on myös tavannut prinssi Philipin useasti.

Salolainen kertoo MTV Uutisten haastattelussa tavanneensa prinssi Philipiä paljon luonnonsuojelun ja WWF:n merkeissä.

– Jos yleisesti sanotaan hänestä, niin tiedetään, että hän oli välillä jopa äksy. Perheelleen hän oli hyvin lämmin ja ystävällinen. Hän oli myös vitsikäs, viisas ja monipuolinen ihminen. Hänessä oli monta puolta.

"Kuningatar Elisabet nyt vailla Philipin tukea"

Salolainen pohtii, että prinssi Philipin jälkeen alkaa erikoinen aikakausi, kun kuningatar Elisabet on vailla sitä turvaa ja tukea, jonka Philip antoi hänelle.

Salolainen kertoo, että prinssi Philipillä oli monia tärkeitä Britannian Kansainyhteisön tehtäviä ja hän oli täten Kansainyhteisön suuri tukija.

Aidosti luonnosta kiinnostunut ihminen

Salolainen kertoo, että prinssi Philip oli aidosti kiinnostunut luonnosta ja luonnonsuojelusta. Salolaisen mukaan prinssi Philip oli oikea luonnon osaaja. Salolaisen kuvailee, että prinssi Philip ei esiintynyt luonnon keskellä kuninkaallisena, vaan pyrki olemaan yksi muiden joukossa.

– Kun hän kävi Suomessa, niin hän halusi ehdottomasti käydä luontokohteissa. Kun vielä siihen aikaan oli sellaista tyhmyyttä, että katsottiin, että luontoa harrastavat ovat tällaisia viherpiipertäjiä, niin hän nosti ihan kokonaan tämän profiilin toiselle tasolle. Tänä päivänä täytyy sanoa, että ne jotka eivät ymmärrä luonnon merkitystä, niin he ovat joko ymmärtämättömiä tai lukutaidottomia, Salolainen kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat