Suomessa ja vähän muuallakin on ihmetelty, miksi sekä Kiinan presidentti että parlamentin puhemies valitsivat juuri Suomen vierailukohteekseen. Yksi osa selitystä on entinen Suomen ulkomaankauppaministeri, jota aikoinaan parjattiin, ja joka nyt myhäilee tyytyväisenä.
2:23
Kiinan kansantasavalta lopetti Taivaallisen rauhan aukion opiskelijamielenosoitukset vuonna 1989 väkivaltaisesti sotilastoimin. Länsimaat tuomitsivat mielenosoituksen tukahduttamisen ja vastatoimena muun muassa korkean tason suhteet jäädytettiin.
Suomi oli ensimmäinen länsimaa, joka lähetti ministeritason vieraan Kiinaan jo marraskuussa 1989. Matkaan lähti ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok.)
Koivisto soitti Bushille
Suomi oli hankalassa raossa, sillä Suomi oli jo pitkään valmistellut metsäteollisuusnäyttelyä ja -seminaaria Kiinaan. Hankkeessa oli kiinni rahaa ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolaisen vierailustakin oli sovittu jo ennen veristä kapinakesää.

