Viime helmikuussa hyppäsin 79-vuotiaan presidentin matkaan. Vauhti on ollut sitä luokkaa, että vieläkin hengästyttää, kirjoittaa Ahtisaari-dokumentin tekijä, MTV Uutisten toimittaja Rita Strömmer ohjelman teosta kertovassa kommentissaan.
Ahtisaari kertoo turvamiestensä laskeneen, että presidentille kertyy reilusti yli 200 matkapäivää vuodessa. Nyt vauhti on kuulemma hidastumassa, kun matkapäiviä on "enää" 70.
Dokumentin teko Ahtisaaresta on ollut kurkkaus lähihistoriaan, joka tuntui (ja näytti) ensin esihistorialta. Ja ei sitten kuitenkaan. Ahtisaaren presidenttikauden arkisto on kiinnostavaa selattavaa.
Toisaalta esiin nousee Ahtisaaren halu muokata Suomea länsimaiseen suuntaan ja ankkuroida lopullisesti läntiseksi demokratiaksi. Toisaalta taas presidentin valtaoikeuksien kaventamiseen liittyvät kipuilut.
Nauroin ääneen kuunnellessani Ahtisaaren "Ystävän kirje"-puhetta, jossa Ahtisaari arvosteli korporaatioiden ja puolue-eliitin keskinäistä suhmurointia vuonna 1993. Puheen jälkeiset suosionosoitukset eivät olleet varsinaisesti raikuvat, eikä ketään näyttänyt naurattavan Helsingin työväentalolla.
8:20
Ahtisaari oli "vapaata riistaa"
Kiinnostavaa on myös median raju irtiotto vanhoista tavoista. Dokumenttiin löysin pari varsin kuvaavaa klippiä ajan hengestä.
Ahtisaari valittiin presidentiksi suorassa kansanvaalissa ja oli "vapaata riistaa". Hän halusi avoimuutta ja tuli omalla kohdallaan aukaisseeksi Pandoran lippaan.
– Vielä presidentti Koiviston aikana presidentin kanslia piteli tiukasti narut "käsissään" ja "rankaisi" presidentistä ikävästi raportoivia toimittajia, valaisee Ahtisaaren presidenttikautena lehdistöä kaitsenut Jussi Lähde.
Tästä tulee vedettyä väkisinkin yhtäläisyysmerkit pääministeri Juha Sipilän toimintaan. Ilmeisesti joillekin ei ole vieläkään ihan selvää, mitä läntinen avoin tiedonvälitys tarkoittaa.
Arkistosta tuli vastaan edesmennyt Kalevi Sorsa, valtiomies, joka ei koskaan toipunut tappiostaan Ahtisaarelle SDP:n presidenttiesivaalissa.
Ja vuoden 1994 MTV:n presidenttitentin kulisseissa kurkistelee, kukas muukaan kuin Paavo Väyrynen, joka on kieltämättä jaksanut poikkeuksellisen sinnikkäästi ainakin yrittää.
Kiinnostavaa on myös miettiä, millainen SDP olisi tänään, jos puoluetta olisi "tuuletettu pari vuosikymmentä sitten".
Paavo Lipponen palaa muistoihin ja selkeästi myhäilee tavatessamme hänen toimistollaan dokumentin tiimoilta:
– Ahtisaari yritti uudistaa puoluetta, mutta se ei sitten kaikille sopinut.
Lätkää iltapuhteeksi
Viimeisten kuukausien mieleenpainuvin matka oli Yhdysvaltoihin. Lennot olivat myöhässä ja siirtyminen Helsingistä Washingtoniin kesti lähes vuorokauden.
Istuimme New Yorkin Kennedyn kentällä. Myönnän ajatelleeni, että onpas sitkeä kasikymppinen. Ahtisaarella on käytössään jotain, mitä meillä muilla ei ollut. Kyky torkahtaa hetkeksi heti tilaisuuden tullen.
Washingtonin aikataulu on tiukka. Oli rauhanistituuttia, seminaareja, tapaamisia, puhumista nuorille tuleville konfliktinratkaisijoille Georgetownin yliopistossa. Illaksi menoimme Capitalsien lätkämatsiin.
Muutaman päivän hektisen kierroksen jälkeen tiemme eroavat. Ahtisaari suuntaa kohti Suomea ja minä kohti molempien entistä kotikaupunkia New Yorkia.
Jos Washingtonissa on ulkomaanuutisissa taannoin tiuhaan esiintyneitä nimiä, kuten vaikkapa presidentti Bill Clintonin ajoilta Strobe Talbott, New Yorkissa istuvat puolestaan rahamiehet. Harvemmin minua on haettu limusiinilla tekemään haastattelua. Turvatoimena sekin, sillä edessäni istui yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, George Soros.
Namibiasta voisi tehdä oman dokumentin
Menin Dubaihin tapaamaan Pohambaa, Namibian entistä presidenttiä ja SWAPO:n alkuperäisjäsentä. Hän johdatteli Namibian itsenäisyystaistelun vaiheisiin, apartheid-politiikan kauheuksiin. Pohamba taipuisi helposti omaksi dokumentikseen.
Dubaissa oli Mo Ibrahim -säätiön kokous. Säätiö palkitsee ansioituneita afrikkalaisia johtajia, sellaisia, jotka eivät roiku vallankahvassa väkisin ja muuttele tarvittaessa perustuslakeja edukseen.
Mo Ibrahim on sudanilais-brittiläinen miljardööri, joka liputtaa demokratian puolesta, hän on todellinen filantrooppi, joka kertoi seuraavansa huolissaan nykymenoa: ääriliikkeiden nousua, pahaa oloa ja terroria. Ahtisaari istuu Mo Ibrahim-säätiön hallituksessa.
Dubaissa on paikalla myös Irlannin entinen presidentti Mary Robinson. Robinson muistelee Ahtisaaren kanssa tekemäänsä matkaa Pohjois-Koreaan. Ahtisaari kuulemma tuli aina viimeiseksi aamiaiselle, koska on aamu-uninen.
Robinson kertoo, että hän ei lainkaan ihmetellyt sitä, että Ahtisaari ei ollut kahta kautta presidenttinä. Vallasta riisuttu presidenttiys sopii kuulemma paremmin sellaisille, jotka pitävät seremonioista.
Prinssit, prinsessat ja yksi tyranni
Wien. Prinsessoja ja Rohanin historiallisen suvun jäkeläisiä. Täälläkin Ahtisaari on kuin kotonaan. Albert Rohan toimi Ahtisaaren oikeana kätenä Kosovon stausneuvotteluissa.
Matkalla tuli takaumia Naton pommituksiin 1999 ja itkeviin evakkolapsiin Kosovossa. Muistoihin jääneet kuvat kaivettiin nyt esiin arkistosta. Palasin tunnelmiin, jotka vallitsivat kun Naton täsmäpommi osui hotellin viereiseen poliisilaitokseen. Kuvat ovat nyt dokumentissani.
Samaan aikaan Washingtonissa perustettiin "Troikka", johon Ahtisaari kuului. Milosevicin orkesteroima etninen puhdistus oli saatava päättymään. Niin kävi ja rauhanturvaajat astuivat puolisotilaallisten joukkojen tilalle.
Ahtisaaren toinen "työretki" Kosovoon päättyi maan itsenäistymiseen vuonna 2008 helmikuussa – Ahtisaaren suunnitelman mukaan.
Lepopaikassa Karjalohjalla
Karjalohjalla laineet liplattavat rantaan. On juhlittu Ahtisaaren 80-vuotissyntymäpäiviä ensin Kansallisteatterissa The Elders-seminaarin yhteydessä toukokuussa ja myöhemmin Kalastajatorpalla kesäkuun 15.
Syömme lounasta yhdessä Eeva ja Martti Ahtisaaren kanssa terassilla. On elokuun alku.
Karjalohjalla on Ahtisaarten pitkäaikanen kesämökki, peräisin 1970-luvulta. Se on jotenkin vaatimaton ottaen huomioon omistajien uran, taustan ja – pakko se on sanoa – Nobel-miljoonan.
– Täällä on hyvän paikan henki, kuvailee Eeva.
Rauha ja hiljaisuus on se, mitä Eeva edustaa Ahtisaarten pariskunnassa. Presidentti Ahtisaarella on edelleen silmäkulmassaan pilkettä, kun hän puhuu puolisostaan.
Ilman Eevaa mikään ei olisi onnistunut. Ei kesämökin uusi saunarakennus tai kasvimaan kitkeminen. Eeva haluaisi, että Martin vuosia kestänyt "evakkoreki" jo pysähtyisi.
Mietin, että onkohan se liikaa vaadittu mieheltä, joka on kotonaan lentokentällä.