Hyvin hitaasti kiihtynyt presidentinvaalikiertue pysähtyy kohta joulutauolle. Tällä viikolla television isot vaalitentit käynnistivät varsinaisesti kamppailun, vaikka erilaisia järjestöjen ja muiden puuhaorganisaatioiden presidenttipaneeleja on ollut ennätysmäärä, peräti kolmisenkymmentä. Eli luvalla sanoen ihan liikaa.
Liekö se sitten syynä, vai tuoreet galluptiedot, mutta joka tapauksessa lievä hermostuneisuus alkaa näkyä ehdokkaissamme. Paavo Lipponen oli paikoin ärtynyt MTV3:n tentissä, kun menneitä hänen mielestään jauhettiin liikaa. Paavo Väyrynen hermostui puolestaan Huomenta Suomen lähetyksessä AP:n kirjeenvaihtajan haastattelussa, ironista kyllä samasta syystä, menneiden kaivelusta.
David Mac Dougallin tekemissä englanninkielisissä haastatteluissa ehdokkaista näkyy, että mennään jonkin verran epämukavuusalueelle ja ehdokkaiden omat luonteenpiirteet alkavat näkyä. Väsymyskin teettää toki kaikenlaista.
Televisio ei tee tosikosta huumorimiestä
Televisio on armoton väline siinä, että kaikenlainen kuorrutus ja esittäminen paljastuu, jos ei ihan heti ensimmäisessä ohjelmassa niin varmasti jo toisessa.
Television vaalitenteissä ei parane olla muuta kuin oma, hyvä itsensä. Huumorismiehenä esiintyminen ei käy kauan tosikolta, myhäily ei onnistu äksyltä tiukkapipolta, eikä arvokkuutta voi yrittää tavoitella jos rahkeet ei riitä.
Siksi kampanjatoimistojen kannattaisi panostaa ehdokkaidensa vahvuuksiin. Korostaa ja vahvistaa niitä, eikä yrittää mielistellä äänestäjiä olemalla jotain muuta kuin on. Pluffi paljastuu lopulta aina.