Perjantaiyönä myrskyää – "Yhtä voimakas kuin Eino ja Oskari"

Perjantain vastaiseksi yöksi ja perjantaiaamuksi ennustetaan myrskyä. Puuskaista tuulta on odotettavissa Pohjois-Pohjanmaalta maan eteläosaan asti. Sähkökatkot ja puiden kaatumiset ovat mahdollisia.

Tänään keskiviikkona tiet ovat edelleen paikoin liukkaita voimakkaan lauhtumisen takia. Kovin lauhtuminen tiistaiaamusta keskiviikkoaamuun oli Kuhmossa, 32,7 astetta.

Torstaina päivällä sadealue saapuu lännestä maan keski- ja pohjoisosaan. Sateet tulevat päivällä pohjoisreunaltaan lumena, Oulun korkeudella vetenä. Perjantain vastaisen yön aikana sade muuttuu lumeksi myös maan keskiosassa. Eniten lunta kertyy Etelä-Lapissa, jopa 15 senttimetriä.

Luoteistuuli voimistuu perjantaiyön aikana myrskyksi matalapaineen jälkipuolella.

– Tuuli on yöllä ja perjantaiaamuna puuskaista maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Maa-alueilla Vaasa–Joensuu-linjan eteläpuolella on myrskypuuskia, suuremmilla järvenselillä keskituulikin voi käväistä 21 metrissä sekunnissa. Myrskytuhot ovat todennäköisiä. Tämän hetken ennusteen mukaan myrsky vaikuttaa suunnilleen yhtä voimakkaalta kuin Eino- ja Oskari-myrskyt, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Läntisillä merialueilla keskituuli voi olla noin 25 metriä sekunnissa, puuskat noin 30 metriä sekunnissa.

Ennusteen mukaan myräkän lumisateet jäävät Salpausselkä–Vaasa-linjan pohjoispuolelle. Lounaassa ja etelässä sateet jäävät kokonaan vähiin.

Myrskyn jälkeen sää kylmenee perjantaina taas pakkaselle koko maassa lukuun ottamatta lounaissaaristoa. Myös viikonloppuna on kylmä.

Marraskuun Eino-myrsky ja joulukuun alun Oskari-myrsky aiheuttivat muun muassa sähkökatkoja ja metsätuhoja.

Myrskyennustetta voit seurata MTV:n sääsivustolta. Sivustolta löytyvät sadetutka, viikon sää, paikkakuntakohtaiset ennusteet sekä tiesäätiedot ja kelikamerat. Merisääosiossa on tuuliennuste myös maa-alueille.

Katso perjantaille asti ulottuvat alueelliset ennusteet:









Lue myös:

    Uusimmat