Perhehelvetti Pohjois-Karjalassa: Poika kaatoi 79-vuotiaan isänsä päälle kuumaa vettä ja yritti sytyttää pyörätuolin tuleen

Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa on keskiviikkona luettu raskaat rikossyytteet 1993 syntyneelle miehelle. Syyttäjä vaatii 10 vuoden vankeusrangaistusta muun muassa taposta.

Syytteen mukaan rikokset ovat tapahtuneet Kontiolahdella syyskuussa 2020 ja kuluvan vuoden heinäkuussa. Miestä syytetään äitinsä ja isänsä pahoinpitelyistä, ampuma-aserikoksesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja raskaimpana rikoksena iäkkään isänsä taposta.

Syyskuussa 2020 miehen syytetään pahoinpidelleen kummatkin vanhempansa saman päivän aikana. Haastehakemuksesta ilmenee, että mies oli lyönyt äitiään päähän, vetänyt häntä hiuksista, kaatanut lattialle ja painanut häntä jaloillaan kurkusta.

Kun isä oli tullut väliin, poika oli lyönyt häntä päähän useita kertoja ja tönäissyt häntä. Vanhus oli kaatunut lattialle. Hänen oikea alaleukansa oli murtunut.

Uhkasi poliiseja haulikolla

Pari päivää väkivallantekojen jälkeen mies oli lähtenyt ajamaan autolla kortitta, päihtyneenä ja haulikko mukanaan. Ensin mies ei ollut totellut poliisipartion pysäytysmerkkiä. 

Syytteen mukaan mies oli kiinniottotilanteessa ottanut haulikon käsiinsä ja kohottanut piipun kohti kahta poliisia, jotka olivat poliisiautossa noin viiden metrin päässä. Mies oli osoittanut heitä aseella poliisiauton takalasin ja tuulilasin läpi.

Haulikko oli ollut ladattu ja toimintakuntoinen. Syytetty oli kuitenkin luopunut aseesta partion käskytyksen ja aseenkäytöllä uhkaamisen jälkeen. 

Miehen kotoa löytyi haulikon lisäksi muun muassa pienoiskivääri, useita haulikon patruunoita, pikakiväärin lipas ja kaksi pienoiskiväärin lipasta. Hänellä ei ollut lupia aseisiin.

Isä menehtyi palovammoihin

Miehen isän kuolemaan johtaneet tapahtumat käynnistyivät viime kesäkuussa vanhempien asunnolla.

Mies oli syyttäjän mukaan kuumentanut vedenkeittimessä vettä kiehuvaksi ja kaatanut sitä 79-vuotiaan heikkokuntoisen isänsä jalkojen päälle, lyönyt häntä käsin ja vyöllä päähän sekä eri puolille kehoa ja repinyt hiuksista.

Vanhukselle aiheutui teosta lukuisia haavoja, verenpurkaumia ja mahdollisesti kolmannen asteen palovammoja. Syyttäjän näkemyksen mukaan mies ei tekohetkellä ollut varma, johtaisikovatko kuuman veden aiheuttamat palovammat isän kuolemaan, joten hän yritti vielä polttaa isänsä elävältä. 

Mies oli siirtänyt pyörätuolissa olleen vanhuksen pihamaalle ja koonnut pyörätuolin alle polttopuita niin, ettei vanhus päässyt liikkumaan. Yhden polttopuun mies oli asettanut myös isänsä syliin. Syytetty oli saanut yhden puun palamaan osittain, kun poliisipartio ehätti paikalle ja keskeytti teon.

Vanhus oli kuollut noin kolme viikkoa myöhemmin palovammojen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen ja sairaustilaan. Syytteen mukaan kuolemaan vaikutti myös vanhuksen yleinen heikkokuntoisuus ja pitkäaikaissairaudet, joista poikakin oli ollut tietoinen. 

Syytteestä ilmenee, että samana päivänä poika oli myös pahoinpidellyt äitiään toistamiseen. 

Näin selitteli tekojaan

Syytetty kiisti aiheuttaneensa isänsä kuoleman tai tappaneensa hänet. Hän myönsi ainoastaan pahoinpidelleensä isäänsä.

Kuumaa vettä oli syytetyn mukaan läikkynyt vahingossa vanhuksen ylle. Lyöntien sijaan hän katsoi läpsäisseensä isäänsä kevyesti käsin ja vyöllä. 

Tapon lisäksi mies kiisti myös äitinsä pahoinpitelysyytteen ja virkamiesten vastustamisen viime syksyisessä kiinniottotilanteessa. 

Mies on ollut vangittuna kesäkuusta saakka. Syyttäjä vaatii miehelle yli 10 vuoden ehdotonta vankeutta ja puoltaa miehen passittamista mielentilatutkimukseen.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antaa asiassa tuomionsa myöhemmin. 

Lue myös:

    Uusimmat