Perheen huvipuistopäivä vie noin 200 euroa

Nelihenkisen perheen huvipuistopäivä kotimaassa keventää lompakkoa parillasadalla eurolla.

Kahden aikuisen ja kahden lapsen päivä esimerkiksi Tampereen Särkänniemellä maksaa syömisineen ja juomisineen 205,50 euroa ja Kouvolan Tykkimäellä 175 euroa.

Huvipuistojen hinnoittelun perusteissa on tuntuvia eroja. Esimerkiksi lapsien seuraksi lähtevä huoltaja pääsee joihinkin kohteisiin, kuten Helsingin Linnanmäelle ilmaiseksi.

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä arvioi, että hinta ei ratkaise sitä mihin huvipuistoon perhe lähtee. Hän pitää tärkeämpänä puiston tarjontaa, sijaintia ja perheen perinteitä: samassa huvipuistossa käydään parhaimmillaan useassa polvessa.

Muumimaailman markkinointijohtaja Ann-Karin Koskinen muistuttaa, että huvipuistokäynnin hinta on lopulta pieni osa koko matkaa. Hänen mukaansa bensakulut, hotelliyöpymiset ja ruokailut maksavat enemmän kuin puiston sisäänpääsy.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat