Jääkiekon SM-liigaseura Helsingin IFK:n toimitusjohtaja Pentti Matikainen jättää tehtävänsä kuluvan kauden päätteeksi. HIFK tiedotti maanantaina Jukka Valtasen, 46, valinnasta Matikaisen seuraajaksi 1.5.2008 alkaen.
Matikainen on toiminut Oy HIFK-Hockey Ab:n toimitusjohtajana vuodesta 2001 lähtien.
HIFK:n urheilutoimesta, mm. valmentaja- ja pelaaja-asioista vastaavaksi johtajaksi on nimetty mm. HIFK:n junioritoiminnasta useita vuosia vastannut Tom Nybondas, 44. Nybondas raportoi tehtävässään Valtaselle.
Kauppatieteiden maisteri Jukka Valtanen on toiminut muun muassa Elisa Oyj:n johtotehtävissä.
- Pentti Matikainen on tehnyt komean työn, kantanut suurta henkilökohtaista vastuuta ja nostanut perinteikkään HIFK:n suurten nimien kunniakkaaseen joukkoon. Nyt on hyvä aika siirtää vastuu uusille tekijöille, sanoi Oy HIFK-Hockey Ab:n hallituksen puheenjohtaja Harri Tuohimaa.
- Jukka Valtanen tuo HIFK:lle lisää voimaa vastata kilpailuun, kehittää yhtiön toimintaa ja turvata menestyksen eväät tuleville vuosille. Tom Nybondas edustaa yhtäällä IFK:n perinteitä ja toisaalla vankan junioritoiminnan kokemuksensa kautta tulevaisuutta saman pelipaidan sisällä, jatkaa Tuohimaa.
(MTV3)