Pellervon taloustutkimus: Suomen talous tarvitsee koronarokotetta toipuakseen

THL: Ensimmäiset suomalaiset voivat saada koronarokotteen jo tänä vuonna 2:02

Ennusteen mukaan tautitilanteen pysyessä kurissa talous kasvaa ensi vuonna kolme prosenttia.

Elvytyspaketit ja kotitalouksien lisääntyvä kysyntä kannattelevat koronasta toipuvaa kansantaloutta, Pellervon taloustutkimus PTT sanoo ennusteessaan. Koronapandemiaa edeltäneeseen kasvuun ei kuitenkaan päästä ennen kuin tauti on hallinnassa.

PTT ennustaa, että Suomen bruttokansantuote laskee tänä vuonna neljä prosenttia. Ensi vuonna talous kasvaa kolme prosenttia edellyttäen, että tautitilanne pysyy kurissa.

– Aiemmalle kasvu-uralle ei ole toivoa päästä ennen rokotetta. Massiivinen elvytys ja kotitalouksien säästöjen purkautuminen vauhdittavat kuitenkin palautumista, PTT:n ennustepäällikkö Janne Huovari sanoo tiedotteessa.

PTT on laatinut myös optimistisen skenaarion, jossa tautitilanne helpottaa. Tällöin voidaan päästä ensi vuonna jopa viiden prosentin kasvuun. Pessimistisessä skenaariossa tautitilanne pahenee selvästi ja rajoitustoimia kiristetään jälleen. Tällöin ensi vuosi voisi olla nollakasvun vuosi.

Ennusteen mukaan työttömyysaste on tänä ja ensi vuonna keskimäärin kahdeksan prosenttia. Ensi vuonna talouden odotetaan kohentuvan, joten työllisten määrä kasvaa hieman.

Hintakilpailukyky parantunut

Ulkomaankaupassa kysyntä on heikkoa, mutta se ei PTT:n mukaan johdu Suomen hintakilpailukyvystä. PTT sanoo, että palkansaajakustannukset tuotettua tuotantoa kohden ovat kasvaneet Suomessa vähemmän kuin kauppakumppanimaissa.

Tästä on kiittäminen muun muassa joustavaa lomautusjärjestelmää.

– Suomen hintakilpailukyky on selvästi parantunut vuodesta 2014 ja paranee edelleen tämän vuoden aikana. Suomen hintakilpailukyky ei ole todennäköisesti merkittävästi muuttumassa koronakriisin aikana ja Suomen vienti toipuu, kunhan kansainvälinen kysyntä palautuu, Huovari sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat